Tuorein sisältö

Tiedemiehestä tulee jälleen Kärpänen

16.03.2017 klo 13.40 | Luettu: 3065 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

20th Century Fox tekee kolmannen version tieteiskauhutarinasta Kärpänen (The Fly). Vuoden 1958 versiossa tiedemies ja kärpänen vaihtoivat päitä teleporttilaitteesta johtuen. Vuoden 1986 versiossa osapuolet sulautuivat yhteen. Molemmat versiot ovat kovan luokan klassikoita ja molemmille tehtiin vähemmän klassista jatkoa.

J.D. Dillard neuvottelee Foxin kanssa ohjaamisesta ja kirjoittamisesta. Hänen esikoispitkänsä on ensi kuussa teattereihin saapuva tieteisjännäri Sleight, joka kertoo ongelmiin ajautuvasta katutaikurista.

Vuosien varrella monenlaiset uudet versiot ja jatko-osat ovat jääneet tekemättä. 80-luvun Kärpäsen tähti Geena Davis jätti väliin kakkososan, mutta suunnitteli jatko-osaa nimeltä Flies, jonka ohjaajaksi olisi päätynyt hänen silloinen puolisonsa Renny Harlin. 80-luvun version ohjaaja David Cronenberg suunnitteli muutamia vuosia sitten "epäsuoraa jatko-osaa, joka ei ole uusi versio", mutta hän ja Fox eivät päässeet yksimielisyyteen budjettiasioista.

Erään vanhan juorun mukaan kolmas versio tahdotaan tehdä, koska "Kärpänen" ei ole vielä lentänyt. Tämä lienee studiopomon aivoitus.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< KISS-rumpalin viimei... Jumalat unohtuvat, m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova