Tuorein sisältö

Anne Hathaway on toinen likaisista mädistä lurjuksista

20.01.2017 klo 20.20 | Luettu: 2739 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Anne Hathaway on liittymässä Rebel Wilsonin tähdittämään komediaan, mutta tämä on valitettavasti viimeinen kerta, kun heitä on lupa kutsua "likaisiksi mädiksi lurjuksiksi". Leffa on vaihtanut nimensä muotoon Nasty Women.

Elokuva on uusi versio 80-luvun komediasta Dirty Rotten Scoundrels eli Herrasmieshuijarit. Se puolestaan on uusi versio 60-luvun komediasta Bedtime Story eli Kuin kukot orrella. Kukin tarina kertoo huijareista, jotka yrittävät kilpaa vietellä varakkaan uhrin.

Toinen huijari on hienostunut ja toinen räväkkä. Siitä voidaan aina haaveilla, että näyttelijät yrittävät uutta, mutta rääväsuinen koomikko Wilson todennäköisesti jatkaa omalla polullaan ja Hathaway hienostelee.

Hollywood on sotajalalla presidentti Donald Trumpin kanssa, joten "Nasty Women" on epäilemättä viittaus siihen, että Trump mutisi "such a nasty woman" Hillary Clintonin puhuessa. Clintonin kannattajat ovat sittemmin käyttäneet itsestään hellittelynimeä "nasty women". Trumpin kannattajat vastaavasti adoptoivat nimen "deplorables", kun Clinton oli solvannut heitä.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Underground-räpin ku... Päivä pilalla: on to... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova