Negative nappasi suosikkiyhtyeen kitaristin
![]() |
Negativen kotisivuilla Gary kertoo asiasta olleen jo aikaisemmin juttua. Bändistä löytyi jo vanhoja tuttuja ja ennakolta mies vaikuttaisi sopivan hyvin Negativen vahvuuteen. Nyt asia on totta.
- Tässä sitä ollaan! Tarkoituksena on kuitenkin katsella rauhassa, miten sopeudun bändiin ja tätä tilannetta pidetään tällä hetkellä ns. siirtymävaiheena. Olen ollut treeneissä ja kaikki on mennyt luontevasti eteenpäin. On ollut mahtavaa huomata, että bändin sisällä on hyvä ja vapautunut henki. Itselläni on myös ollut todella hyvä olla, toteaa Gary.
Negativen tuleva albumi on saanut nimen, Karma Killer julkaistaan keskiviikkona 7.5.
Albumin tuottajana on toiminut Mikko Karmila. Levy tullaan julkaisemaan Skandinaviassa samaan aikaan. Euroopan ja Japanin julkaisut ovat myöhemmin keväällä. Yhtye keikkailee Saksassa, Norjassa, Ruotsissa sekä kotimaassaan levynjulkaisun tiimoilta. Kesällä luvassa ovat kotimaiset festivaaliareenat.
Won't Let Go-biisistä on nähtävillä video bändin MySpace -sivulle alkaen keskiviikkona 02.04.
www.negative.fi
Keskustelut (2 viestiä)
31.03.2008 klo 11.56
31.03.2008 klo 12.08
Kirjoita kommentti