Tuorein sisältö

Warcraft on megafloppi - mutta vain kotimaassaan

13.06.2016 klo 10.30 | Luettu: 4428 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viikko alkaa aina lipputulouutisella, koska se kertoo paljon tulevaisuudesta, paljonko leffat tienaavat Yhdysvalloissa. Mutta onko tämä enää totta?

Warcraft: The Beginning on iso floppi kotimaassaan. Huippusuosittuun pelisarjaan perustuva kallis fantasiaelokuva myi vähemmän lippuja kuin esimerkiksi flopit White House Down ja Fantastic Four myivät avausviikonloppuinaan.

Warcraftin pitää tienata maailmanlaajuisesti 400-500 miljoonaa dollaria (arviosta riippuen), jotta se pääsisi omilleen. Koossa on jo 286 miljoonaa, koska leffa on tienannut Kiinassa 145 miljoonaa muutamassa päivässä. Elokuvasta vastaava amerikkalainen studio Legendary Pictures on nykyään osa kiinalaista konsernia.

Pisimmän korren Yhdysvalloissa veti Kirottu 2, joka on tositapahtumiin (löyhästi) perustuvan kauhusarjan kolmas osa. Toinen osa oli Annabelle. Kirottu 2 menestyi yhtä hyvin kuin edelliset osat, joten pienemmällä budjetilla tehty ja kritisoitu Annabelle ei sarjan mainetta tahrannut.

Taikurijännäri Suuri puhallus 2 tienasi hieman vähemmän kuin edeltäjänsä ja se tehtiin hieman isommalla budjetilla, mutta Warcraftiin verrattuna sillä pyyhkii hyvin.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Kirottu 2 (The Conjuring 2) (40,4) [40,4] |1| - arvostelu
2. Warcraft: The Beginning (Warcraft) (24,4) [24,4] |1| - arvostelu
3. Suuri puhallus 2 (Now You See Me 2) (23,0) [23,0] |1|
4. Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (14,8) [61,0] |2| - arvostelu
5. X-Men: Apocalypse (10,0) [136,4] |3| - arvostelu
6. Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You) (9,2) [36,8] |2|
7. Angry Birds -elokuva (The Angry Birds Movie) (6,7) [98,2] |4| - arvostelu
8. Liisan seikkailut peilimaailmassa (Alice Through the Looking Glass) (5,5) [62,4] |3|
9. Captain America: Civil War (4,3) [396,9] |6| - arvostelu
10. Viidakkokirja (The Jungle Book) (2,7) [352,6] |9| - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ruotsin suursuosikki... Oksentava Top Gear -... >

Keskustelut (1 viestiä)

Fartmaster

13.06.2016 klo 12.31

Aika jännä että kinkit voivat ostella jenkkiläisiä elokuvastudioita tuosta vaan. Kaikki vain sen takia kun roinan tuotanto piti siirtää kiinan jossa porukka työskentelee 10 centillä tunti kuolemaansa saakka.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova