Tuorein sisältö

Jumanjia pelataan jälleen tänä vuonna

15.01.2016 klo 16.00 | Luettu: 4578 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jake Kasdan ohjaa tehoste-elokuvan Jumanji uuden version. Ensi-ilta on 25. joulukuuta tänä vuonna, joten Kasdan ja tehostepaja saavat painaa ylitöitä, jos päivästä aiotaan pitää kiinni.

Uusikin elokuva perustuu Chris Van Allsburgin kirjaan. Tiedossa on siis eksoottisia eläimiä ja trooppisia ilmasto-olosuhteita, kun päähenkilöt tutustuvat maagiseen lautapeliin, jonka pelaamista ei voi jättää kesken.

Olisiko piristävää, jos lautapelin teema olisi jokin muu kuin viidakko? Juna meni jo. Jumanjille tehtiin vuonna 2005 henkinen jatko-osa Zathura, joka myöskin perustuu Van Allsburgin kirjaan. Zathura kertoo lautapelistä, joka aktivoi avaruusseikkailun. Leffa floppasi.

Kasdan on ohjannut aiemmin mm. Cameron Diazin tähdittämät komediat Bad Teacher ja Sex Tape - kadonneen videon metsästys.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivä pilalla: Seth ... David Bowien perhe r... >

Keskustelut (2 viestiä)

oksipfsio

16.01.2016 klo 22.26

Ei olis uskonut silloin kun Perjantai 13sta tehtiin uusi versio että päädyttäis tälläseen tilanteeseen että joka toinen leffa on uusioversio

Toisaalta tämäkin ansaitsi uutisen. Samaan aikaan on monia uusia tulevia leffoja joista ei mainita missään vaiheessa mitään
lainaa
PekkaKana

18.01.2016 klo 14.53

Toivottavasti saavat Robin Williamsin myös tähänkin pääosaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova