Tuorein sisältö

Independence Day 2 palkkasi naispresidentin

06.05.2015 klo 23.00 | Luettu: 3653 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Avaruusolentojen hyökkäys ei tuhonnut demokratiaa. Bill Pullman palaa elokuvaan Independence Day 2, mutta koska aikaa on kulunut 20 vuotta, hänen hahmonsa ei tietenkään ole enää vallassa. Yhdysvaltain presidenttiä näyttelee nyt Sela Ward.

Ward on tuttu mm. sarjasta CSI: New York ja ohjaaja Roland Emmerichin aiemmasta elokuvasta The Day After Tomorrow.

Ensi-ilta on ensi vuonna, jolloin Hillary Clinton saattaa nousta Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispresidentiksi.

On melko turvallista arvata, että Wardin hahmo on sankarillinen Pullmanin hahmon tavoin. Naispresidentit eivät ole erityisen yleisiä elokuvissa, ja Emmerich on demokraattien ja Clintonin tukija.

Emmerich on jo vihjannut politikoivansa hienovaraisesti toisella rintamalla. Emmerichin mukaan muutamat uudet hahmot ovat homoseksuaaleja, mutta asiasta ei tehdä isoa numeroa, vaikka ja koska hän toivoo, että suuri yleisö oppii vähitellen hyväksymään homoseksuaalit päähenkilöt.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jennifer Anistonista... Syöpä lannisti britt... >

Keskustelut (1 viestiä)

jpgdegjpiogft

06.05.2015 klo 23.12 1 tykkää tästä

Toivon että on täysi koominen tunari. Ekastakin leffasta löytyi huumoria mutta oli se silti aika miehekästä toimintaa. Ei tähän kaivata mitään feministimaustetta vahvoine alienit hengiltä nalkuttavine naisineen ja vielä homoja mukaan

Lähtee muutenkin uskottavuus koska mun kuplassa ei ole kuin maks 1/20 homo ja leffoissa, peleissä sun muussa mediassa on nykyään vähintään 50% homoja. Tarvitaanko Sipilä tekemään leffoja ettei tule näitä metropolien metroseksuaalikultturelleja leffoja?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova