Tuorein sisältö

The Interview: tilannekatsaus & tuoreehko traileri

02.01.2015 klo 12.23 | Luettu: 3707 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pohjois-Korea-aiheisen komedian The Interview kohtalosta riitti puhetta ennen joulua, joten vilkaistaan vielä, mitä lomien aikana tapahtui.

Kun isot amerikkalaiset elokuvateatteriketjut kieltäytyivät esittämästä elokuvaa terrori-iskun uhan vuoksi, Sony perui ensi-illan, vaikka pienemmät teatterit tahtoivat leffan ohjelmistoon. Sony ehti ilmoittaa, ettei julkaisusuunnitelmaa ole.

Jouluaattona elokuva kuitenkin päätyi amerikkalaisiin nettivuokraamoihin ja joulupäivänä noin 300 teatteriin (normaalisti vastaavia elokuvia esitetään noin 3 000 teatterissa).

Leffa tienasi netissä neljän päivän aikana yli 15 miljoonaa dollaria, mikä on Sonyn ennätys. Myös näytökset ovat vetäneet suhteellisen paljon väkeä: ensimmäisen viikon tulos oli 3,5 miljoonaa dollaria.

Ennen joulua presidentti Barack Obama kuvaili ensi-illan perumista virheeksi. Kun uudet suunnitelmat vahvistuivat, Pohjois-Korea päätteli tämän johtuvan siitä, että Obama on kiristänyt Sonya ja elokuvateattereita. Pohjois-Korean mukaan Obama tapaa syyllistyä "holtittomiin sanoihin ja tekoihin" kuin "trooppisen metsän apina".

Tämän viikon tiistaina julkaistiin vielä yksi traileri:


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Accept-Udon poika br... Rambo: Last Blood ku... >

Keskustelut (1 viestiä)

eeroteero

02.01.2015 klo 18.08 5 tykkää tästä

Tämä leffa olisi luultavasti flopannut ilman(kin?) tätä välikohtausta. Nyt siitä tulee iso kulttitapaus, jonka kaikki haluaa katsoa ainakin kerran.

Hyvä homma, Pohjois-Korea!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova