Bob Marleyn kruununjalokivestä riidellään oikeudessa
Ylemmän oikeusasteen istuntoon edennyt kiista reggae-legenda Bob Marleyn No woman, no cry -kappaleen ja muutaman muun viisun tekijänoikeuksista herättää mielenkiintoa vielä vuosia tähden kuoleman jälkeen.
Ensimmäisen kerran vuonna 1974 julkaistu Marleyn tuotannon kruununjalokivi No woman, no cry on yhä kuuma puheenaihe sillä viisulla voi edelleen tehdä bisnestä. Kiistakumppaneina ovat Cayman Music, jonka listoilla Marley levytti vuosina 1967 ja 1976. Toinen osapuoli on Blue Mountain Music, jonka omistaja Chris Blackwell oli Island Recordsin takana. Island Recordsin aikaiset levytykset nostivat Marleyn maailmantähdeksi.
Riitaa on saatu aikaiseksi vuonna 1992 tehdystä diilistä, jolloin Cayman Music myi oikeudet Blue Mountain Music -yhtiölle. Cayman Music kokee kärsineensä vääryyttä No woman, no cry ja 12 muun kappaleen kohdalla. Marley teki aikoinaan ikävän tempun levy-yhtiölleen - välttääkseen viisujen päätymisen Caymanin "omaisuudeksi", Marley kirjasi kappaleiden säveltäjiksi tuttuja ja läheisiään. Esimerkiksi No woman, no cry lienee Marleyn sävellys mutta viisun tekijätiedoista löytyy Marleyn ystävän Vincent Fordin nimi. Ford nautti suosikkikappaleen tekijönoikeuskorvauksista kuolemaansa asti!
Cayman Music kokee omistavansa kyseiset 13 kappaletta, jotka "vääryydellä" kirjattiin yhtiön ulottumattomiin. Blue Mountain Music katsoo yhtiöiden välisen diilin kattaneen "kaiken tuotannon", myös kyseiset riidanalaiset kappaleet.
Muut riidanalaiset biisit ovat Crazy baldhead, Johnny Was, Natty dread, Positive vibration, Rat race, Rebel music (Road block), Talking blues, Them belly full, Want more, War, Who the cap fit ja So jah seh.
Ensimmäisen kerran vuonna 1974 julkaistu Marleyn tuotannon kruununjalokivi No woman, no cry on yhä kuuma puheenaihe sillä viisulla voi edelleen tehdä bisnestä. Kiistakumppaneina ovat Cayman Music, jonka listoilla Marley levytti vuosina 1967 ja 1976. Toinen osapuoli on Blue Mountain Music, jonka omistaja Chris Blackwell oli Island Recordsin takana. Island Recordsin aikaiset levytykset nostivat Marleyn maailmantähdeksi.
Riitaa on saatu aikaiseksi vuonna 1992 tehdystä diilistä, jolloin Cayman Music myi oikeudet Blue Mountain Music -yhtiölle. Cayman Music kokee kärsineensä vääryyttä No woman, no cry ja 12 muun kappaleen kohdalla. Marley teki aikoinaan ikävän tempun levy-yhtiölleen - välttääkseen viisujen päätymisen Caymanin "omaisuudeksi", Marley kirjasi kappaleiden säveltäjiksi tuttuja ja läheisiään. Esimerkiksi No woman, no cry lienee Marleyn sävellys mutta viisun tekijätiedoista löytyy Marleyn ystävän Vincent Fordin nimi. Ford nautti suosikkikappaleen tekijönoikeuskorvauksista kuolemaansa asti!
Cayman Music kokee omistavansa kyseiset 13 kappaletta, jotka "vääryydellä" kirjattiin yhtiön ulottumattomiin. Blue Mountain Music katsoo yhtiöiden välisen diilin kattaneen "kaiken tuotannon", myös kyseiset riidanalaiset kappaleet.
Muut riidanalaiset biisit ovat Crazy baldhead, Johnny Was, Natty dread, Positive vibration, Rat race, Rebel music (Road block), Talking blues, Them belly full, Want more, War, Who the cap fit ja So jah seh.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti