Cradle Of Filth -kitaristin niskaleikkaus peruttiin viime hetkellä
Brittiläisen äärimetalliryhmä Cradle Of Filthin kitaristi James McIlroy on päivittänyt tietoja niskaleikkauksensa kuvioista.
Kitaristin piti läpikäydä mullistava leikkaus joka olisi poistanut vuosia kestäneet kivut. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.
McIlroy kertoo olleensa jo valmiina leikkaukseen, aikaa toimenpiteeseen oli korkeintaan tunti. Kitaristi sai yllättäen huomata että välilevyn korjausleikkaus, johon hän oli menossa, oli kirurgin puheissa aivan eri leikkaus kuin mistä oli alunperin puhuttu.
Luudutuksella hoidettava välilevyvaiva heikentää niskan liikkuvuutta ja se ei ollut rokkarin toivelistalla. Lisäksi toimenpide on lopullinen.
McIlroy toteaa puhuneensa ensimmäistä kertaa asiasta todellisen asiantuntijan kanssa. Ensimmäistä kertaa hän myös ymmärsi että kyseessä olisi "yhteensulatusleikkaus" eli jäykistysleikkaus. Miehelle oli aikaisemmin puhuttu vain välilevyn korjauksesta.
Leikkausta ei siis tehty. McIlroy kertoo olevansa jälleen nollapisteessä. Kivut ja vaikea vaiva vaativat edelleen toimenpiteitä mutta nyt mietitään vaihtoehtoja.

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti