Pori muuttuu Porisperen myötä rakkauden kaupungiksi
Toista kertaa järjestettävä Porispere käynnistyy perjantaina. Festari on lipunmyynnissä viimevuotista selvästi edellä. Festivaalin promoottorin Harri Vilkunan mukaan nykyinen trendi eli ennakkomyynnin keskittyminen viimeisille päiville näkyy silti myös Porisperessä. Lisäksi ulkopaikkakuntalaisia on tulossa paikalle selvästi viime vuoden debyyttiä enemmän, joten lauantain osalta Porin hotellit ovat jo täynnä. Myös sunnuntain perhepäivä myy edelleen ripeään tahtiin, joten ennakkolippu kannattaa varmistaa omaan taskuun.
Perjantaipäivän odotetuimpia esiintyjiin kuuluu paluuta tekevä norjalainen shock rock -yhtye Turbonegro. Samana päivänä lavalle nousee viimeistään tänä kesänä maamme isoimmaksi livebändiksi kasvanut PMMP.
Lauantaina kuunnellaan kiintoisaa raskaampaa osastoa norjalaisesta Satyriconista jenkkibändi Red Fangiin sekä kotimaisiin Stam1naan ja Amorphisiin.
Sunnuntain perhepäiväna nähdään teinisensaatio Robin, Chisu ja kesän hittibändi Elokuu. Tämä kaikki tapahtuu entisen Pori Jazz -pääareenan eli Kirjurinluodon Lokki-lavan vehreässä miljöössä. Festivaalin juontaa Pulkkinen-sarjasta tuttu hulvaton sketsihahmo Porilainen taparikollinen, jota esittää näytteljä, Antti Virmavirta.
On myös syytä muistaa, että hieman tylystä maineestaan huolimatta Pori on ensi viikonloppuna ehta rakkauden kaupunki...

Keskustelut (1 viestiä)
31.07.2012 klo 12.05
Kirjoita kommentti