Stephen Kingin Musta torni -saaga jälleen hengissä
Musta torni eli The Dark Tower on Stephen Kingin eeppinen kirjasarja. Ohjaaja Ron Howard, tuottaja-kirjoittaja Akiva Goldsman ja tuottaja Brian Grazer tahtovat tehdä kolme elokuvaa, sekä kaksi minisarjaa, jotka täydentävät tarinaa elokuvien välissä.
Warner omistaa maineikkaan kaapelikanavan HBO:n. Mikäli Musta torni -sarja tehdään, se päätyy kanavalle, jolla mm. Game of Thrones ja True Blood pyörivät.
Tähän tietoon Javier Bardemin on yhä tarkoitus näytellä revolverimies Roland Deschainia, joka sarjan mittaan seikkailee eri todellisuuksissa ja tunnelmissa salaperäistä Mustaa tornia etsiessään.
Lähde: Deadline
Keskustelut (3 viestiä)
13.03.2012 klo 12.09
Rekisteröitynyt 13.04.2007
13.03.2012 klo 19.55
Tosin pakko on myöntää että koin kyllä sarjan melko puuduttavaksi (syy miksi en sitten vain lainnanut sitä kirjastosta) Ensimmäinen osa oli mahtava mutta toinen osa ja iso osa kolmmannesta oli tuskaa lukea.
Silti kuitenkin haluaisin nähdä mitä loput sarjan kirjoista tarjoavat.
14.03.2012 klo 18.06
Toivottavasti saavat hyvän elokuvan aikaan.
Kirjoita kommentti