Tuorein sisältö

Sensics suunnitteli katu-uskottavat virtuaalilasit

15.01.2012 klo 10.00 | Luettu: 5520 kertaa | Teksti: Samuel Kohtala


Virtuaalilasit ovat tehneet tuloaan jo vuosikausia, mutta lähes kaikki yritykset ovat kaatuneet kehnoon toteutukseen. Viime vuosien suuret harppaukset näyttötekniikassa ovat kuitenkin mahdollistaneet yhä pienempien korkearesoluutioisten näyttöjen valmistamisen, joka mahdollistaa myös pätevämpien virtuaalilasien kehittelyn.

Sensics on tarttunut tuumasta toimeen ja kehittänyt kahdella SXGA-resoluutioon kykenevällä OLED-näytöllä varustetut Natalia-virtuaalilasit. Futurististesti muotoiltu kokonaisuus asettuu pään päälle kypärän tavoin, ja tarjoaa käyttäjälleen myös sisäänrakennetut stereokuulokkeet ja mikrofonin. Kahden erillisen näytön avulla käyttäjä pääsee nauttimaan aidosta 3D-kuvasta.

Vempain ei toimi pelkästään yksinkertaisena näyttönä, sillä lasit sisältävät myös pään liiketunnistimen, jonka avulla pään kääntäminen kääntää esimerkiksi pelin näkymää. Lasien etupuolella on puolestaan joukko kameroita, jotka mahdollistavat käsien eleiden tunnistamisen. Laite pitää kirjaa jopa käyttäjän kyykistymisestä ja hyppimisestä, jotta eleet saadaan mukaan virtuaaliseen pelikokemukseen.

Konepellin alta löytyy 1,2 gigahertsin tuplaydinprosessori, näytönohjain, gigatavu muistia ja Android 4.0 -käyttöjärjestelmä. Laseja on myös mahdollista käyttää akkuvirralla noin tunnin ajan. Hyvässä lykyssä Natalia-lasit päätyvät markkinoille vuoden loppuun mennessä noin 1000 euron hintaan, kertoo Dvice.


V2.fi | Samuel Kohtala
< Bond vilauttaa pakar... Twilight-saaga jatku... >

Keskustelut (5 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.01.2012 klo 20.58

En nyt tiedä näyttääkö nuo niin hirveän katu-uskottavilta.
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

16.01.2012 klo 00.24

tagman kirjoitti:
En nyt tiedä näyttääkö nuo niin hirveän katu-uskottavilta.


Ei oikein...
lainaa
repslol

16.01.2012 klo 17.22

Luin otsikon, näin kuvan ja repesin
lainaa
Cyborg

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.01.2012 klo 17.32

Mission accomplished!
lainaa
minä

17.08.2013 klo 11.18

jos... jos joskus tehtäisiin virtuaalilasit piilolinssityylillä... vähän sama kuin nappikuulokkeet. sitten joku zombiohjelma päälle ja lenkille... katsoo taakseen ja juoksee kauhuissaan pakoon.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova