Google kuvaa ja polkee ympäri Suomen
Hakukoneyhtiö Googlen tunnettu Google Maps –palvelu ja sen Street View –ominaisuus keräävät käyttöönsä jälleen lisää informaatiota Suomen teistä. Elokuussa alkavat kuvaukset hyödyntävät tällä kertaa kuvausautojen lisäksi myös kolmipyöräisiä polkupyöriä, jotka pääsevät liikkumaan pienemmillä kaduilla ja poluilla. Molemmat laitteista tallentavat kuitenkin samanlaista 360 asteen näkymää.
Edellisen kuvauskierroksen yhteydessä julkiseen keskusteluun nousi muun muassa yksityisyyen rikkominen, kun joistain kuvista oli bongattavissa esimerkiksi vähäpukeisia ihmisiä kotipihoillansa. Tästä oppineena Google kertoo tiukentaneen julkaisulinjaansa, ja tällä kertaa kaikista kuvista sumennetaan kasvot ja autojen rekisterinumerot ennen julkaisua.
Asiasta uutisoi Digitoday.

Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 22.09.2008
29.07.2011 klo 15.46
29.07.2011 klo 17.30
30.07.2011 klo 23.41
oikeasti kuka oikeasti tarvitsee noita karttoja. ilmakuvasta on parempi navigointihommiin
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
31.07.2011 klo 11.01
oikeasti kuka oikeasti tarvitsee noita karttoja. ilmakuvasta on parempi navigointihommiin
Kirjoita kommentti