Tuorein sisältö

Sateisen kesän yllättäessä virvelöinti onnistuu kotisohvaltakin

27.04.2009 klo 19.03 | Luettu: 9714 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Mikäli kesäsää on sateinen tai loma ei osu Suomen vähälumisempaan aikakauteen, on kalastuksesta pitävien mahdollista toteuttaa itseään myös kotisohvalta käsin erilaisilla kalastuspeleillä. Uusinta uutta ongintasimulaattorien rintamalla edustaa Xbox 360:lle, PC:lle ja Wiille tuleva The Strike, jonka mukana toimitetaan liikettunnistimella varustettu vapa keloineen. Ongessa on myös tärinämoottori, jotta särjen sätkintä välittyy aidosti sohvalla vapaansa nakkelevan kämmenpohjiin asti.



Valitettavasti The Strike ilmestyy vasta loppuvuodesta, joten tulevan suven mahdollisesti kehnoja kalastussäitä peli ei vielä pelasta. Tekniikkasivusto Engadgetin mukaan pelillä ja ohjaimella on Yhdysvalloissa hintaa noin 53 euroa.

V2.fi | Matti Lintula
< Xbox 360:n achieveme... Suomalaisten FlatOut... >

Keskustelut (9 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.04.2009 klo 19.10

Onkos tuo ohjain pilattu johdolla?
lainaa
gheeD

Rekisteröitynyt 03.01.2008

27.04.2009 klo 19.31

Kuvittele sitä siimana ^^ No en tiedä oikeasti, onko siinä.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.04.2009 klo 20.09

Kyllä se on langallinen ohjain. Toivottavasti on tarpeeksi pitkä piuha.
lainaa
juueinäin

27.04.2009 klo 20.17

Taitaa tulla pelaajien kesän pahoinpitelyhittiväline...
lainaa
trotrot

27.04.2009 klo 20.35

Taidanpa lähteä mieluummin kalaan ihan aikusten oikeesti, ku mitä tuhlata rahaa tuollaseen typeryyteen.
lainaa
Marsu

28.04.2009 klo 01.09

Vois vetää konsolisodan tästäkin pystyyn kun ei näemmä pleikalle ole tule mutta toisaalta kuka helvetti tällästä rojua ostaa? :S
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

28.04.2009 klo 05.38

Noin äkkiseltään konsepti näyttää toistavan Sega Bass Fishingin kaavaa, että sinänsä ei mitään uutta auringon alla.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

28.04.2009 klo 09.01

Marsu kirjoitti:
Vois vetää konsolisodan tästäkin pystyyn kun ei näemmä pleikalle ole tule mutta toisaalta kuka helvetti tällästä rojua ostaa? :S

Niimpä. Muutenkin nämä kalastuspelit ovat parempia muiden pelien minipelinä, koska ne tarjoavat niukasti sisältöä, eivätkä ne jaksa kauaa pitää mielenkiintoa yllä.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.04.2009 klo 09.12

No Dreamcastin kalapeliä kyllä jaksoi hakata yllättävinkin kauan. Tässä hauskimmalta näytti tuo veneellä ajelu...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova