Tuorein sisältö

Ensivilkaisu tehokonsolien Wiimote-kopioon

25.03.2009 klo 15.01 | Luettu: 5660 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Performance Designed Products eli tuttavallisemmin PDP esittelee tämän viikon Game Developers Conference -messuilla pitkästä aikaa Gametrak Freedom -peliohjaintaan. Freedom vastaa toimintaperiaatteiltaan Nintendon Wiimotea eli kyseessä on langaton, liikkeentunnistimiin perustuva ja ulkoisesti kaukosäädintä muistuttava ohjain. Freedom julkaistaan syksyllä Xbox 360:lle PS3-version seuratessa ensi vuoden puolella.

Freedomin lisäys Wiimoten konseptiin on lepakoiden ja sukellusveneidenkin hyödyntämä kaikuluotausjärjestelmä, joka mahdollistaa ohjaimen tarkan sijainnin määrittämisen. Ohjain lähettää neljää ultraäänipulssia television läheisyyteen asennetuille kahdelle vastaanottimelle. Pulssin perusteella ohjaimen liike tulkitaan toiminnaksi peliin. Siinä missä Wiimotella pelissä tapahtuvat isotkin liikkeet voi hoitaa rannettaan heilauttamalla, vaatii Freedom pelaajalta huomattavastikin laajempia liikekaaria.

Ohjaimelle ollaan PDP:n mukaan kehittämässä jo ison luokan pelejä, mutta ensimmäinen demopeli tulee yhtiön sisältä. Squeeballs-minipelikokoelmassa on kaikkiaan 150 haastetta ohjaimella ratkaistavaksi. Yksi haasteista on perinteinen silmukan kuljettaminen läpi sähköistetyn metallilangan. Freedom suoriutuukin äärimmäistä tarkkuutta vaativasta tehtävästä ilmeisen hyvin, kertoo laitteesta esimakua ottanut IGN.


V2.fi | Matti Lintula
< Left 4 Deadin ilmain... Warhawk jatkunee ava... >

Keskustelut (5 viestiä)

Kunt

25.03.2009 klo 15.10

Toivottavasti uutiskuva on v2.fi:n kuvamainpulaatio, sillä tuollaista hirvitystä ei kyllä halua kukaan...
lainaa
Laku

Rekisteröitynyt 07.01.2008

25.03.2009 klo 15.18

Kyllä kuvassa taitaa olla ihan aito kapula. Wii ei ole henkilökohtaisesti innostanut juurikaan, joten tuskin tätäkään tulee hankittua..
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.03.2009 klo 15.22

Aika ruma wiimote rip-off.
lainaa
58144

25.03.2009 klo 15.46

Yhtä turhaa kuin Wiilläkin.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.03.2009 klo 16.46

Jees, kohta voivat kehitellä noillekin konsoleille shovelwarea. Eiköhän MS ja Sony anna niiden tehdä ja julkaista pelinsä rahapulan vuoksi. :)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova