Tuorein sisältö

Nintendon uusi patentti saattaa mullistaa pelaamisen

12.01.2009 klo 12.00 | Luettu: 54679 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Nintendo on aiemminkin ravistellut syvään juurtuneita pelitottumuksia mm. pelaajat liikkumaan laittavalla Wii-konseptillaan, mutta nyt yhtiön uutuuspatentti saattaa mullistaa pelaamisen pelien sisältä käsin. Shigeru Miyamoton viime kesänä hakema patentti kuvailee elokuvamaisen pelikokemuksen, jonka on tarkoitus pitää satunnaispelaajien mielenkiinto hereillä vaikeissakin peleissä, kertoo asiasta uutisoinut Kotaku.

Valitut Palat -tyylinen järjestelmä tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden katsoa pelin etenevän automaattisesti vaikeiden kohtien yli. Pelaaja voi laittaa automaattitoiminnon päälle ja katsoa pelinkehittäjän tallentamaa läpipeluuta haluamansa ajan. Pelaaja pääsee jälleen mukaan toimintaan napinpainalluksella haluamallaan hetkellä. Näin tylsät tai liian vaikeat kohdat voidaan hypätä yli tarinankuljetuksen kärsimättä ja pelaaja voi keskittyä vain parhaisiin osiin, joiden pelaamisesta itse nauttii.

Pelien päävalikoihin tulisi patentin mukaan kolme vaihtoehtoa: Game, Digest ja Scene menu. Game-vaihtoehdolla peliä pelataan normaalisti, Digestin tarjotessa mahdollisuuden automaattipelaamisen päällekytkemiseen. Scene menusta voidaan loikata DVD-elokuvien kohtausvalikon tapaan suoraan tiettyyn kohtaan peliä.

V2.fi | Matti Lintula
< Wii antaa Suomessaki... Katso japanilaisteat... >

Keskustelut (69 viestiä)

Rodney

12.01.2009 klo 12.11

Hämmentävää, miten yksi firma voi olla noin edellä kaikkia muita. Jälleen hieno idea Nintendolta. Miten ne osaavat?
lainaa
Oldschoolgamer2000

12.01.2009 klo 12.11

Siis pelejä joita voi halutessaan vain katsella...wau. Älytöntä.
lainaa
Ill_sammy

12.01.2009 klo 12.14

No eikös tuo vie peleistä mielenkiinnon? Nykypäivän malttamaton ihminen hyppii pelin kaikki vähänkään vaikeammat kohdat yli.. Sama juttu musiikkiteollisuudessa --> levyjen kestoa lyhennettiin kun ihmiset eivät jaksa keskittyä "liian" pitkiin levyihin.
lainaa
kelkku

Rekisteröitynyt 03.08.2008

12.01.2009 klo 12.31

Helpommalla pääsisi kun ei tekisi niitä "tylsiä kohtia", vaan panostaisi määrän sijasta laatuun ja säätäisi vaikeusastetta..
lainaa
jahas

12.01.2009 klo 12.31

Ill_sammy kirjoitti:
No eikös tuo vie peleistä mielenkiinnon? Nykypäivän malttamaton ihminen hyppii pelin kaikki vähänkään vaikeammat kohdat yli.. Sama juttu musiikkiteollisuudessa --> levyjen kestoa lyhennettiin kun ihmiset eivät jaksa keskittyä "liian" pitkiin levyihin.

Eli ihmiset siis käyttäisivät tätä uutta ominaisuuta, älkäämme siis vaan tuoko tällaista markkinoille.
lainaa
endar

12.01.2009 klo 12.32

"Näin tylsät tai liian vaikeat kohdat voidaan hypätä yli tarinankuljetuksen kärsimättä ja pelaaja voi keskittyä vain parhaisiin osiin, joiden pelaamisesta itse nauttii."

Eiköhän olisi parempi että suunniteltaisiin ne pelit vaan sillä tavoin että tylsien kohtien määrä pysyisi minimissä eikä keksimällä automaattipelaamista niille kohdin.
lainaa
Esuna

12.01.2009 klo 12.57

Ensin valitetaan, kun Nintendo tekee liian yksinkertasia pelejä päästäkseen massamarkkinoiden taskuille. Sitten kun keksivät ominaisuuden, jonka avulla hc-pelaajat ja kasuaalit voivat pelata samoja pelejä, luultavasti samat ihmiset on vinkumassa, että tekisivät vaan helpompia pelejä. Makes sense.
lainaa
bloblo

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.01.2009 klo 13.00

Tuo olisi ollut hyödyllinen Ninja Gaidenissa, kun en aikoinaan yksinkertaisesti päässyt erästä pomoa läpi. Tarpeeksi monen yrityksen jälkeen katosi jo mielenkiinto pelistä, kun ei päässyt eteenpäin. Lopulta peli jäi hyllylle pölyttymään.
lainaa
sTaNa

12.01.2009 klo 13.08

Tuota olisi kaivannut jo 8-bittisen Nes:in aikoihin kun joissain peleissä vaan tuli seinä vastaan, eikä taidot riittäneet.
lainaa
FACEPALM

12.01.2009 klo 13.13

Miksi ei skippaa samalla koko peliä, tai hei vielä parempi -> ostaa lasten DVDn anttilasta ja katsoo sitä. Mullistavaa.

Toi ideahan tyhmentää Nintendon pelejä entisestään.
lainaa
tsss

12.01.2009 klo 13.15

alone in the darkissa oli jo vastaavanlainen systeemi. vaikea/tylsä kohta -> skippaa.
Erittäin uutta taas, mullistaa varmasti kaiken.

Parempi vaan kun jättävät tylsät kohdat pois peleistä.
lainaa
pelielämä

12.01.2009 klo 13.18

joo-o... se siitä Wii-pelien haasteellisuudesta... nyt oon ihan satavarma etten tuota masiinaa ikunapäivänä aio hankkia.. eihän tuota voi enää pelikoneeksi sanoa! (o_O) Nintendo ampuu sarjatulta polvilumpioonsa. Pelien on tarkoitus haastaa, haasteet kehittää ongelmanratkonta kykyä. Ja jos ei osaa nii voi voi.. oot huono pelaaja. End of story. Ja blobloa lainatakseni.. Ninja Gaiden on tehty tarkoituksella vaikeaksi, vaikea on vaikea ja helposta helpommaksi tekeminen ei tähän auta pätkääkään.
lainaa
pööpöileväapina

12.01.2009 klo 13.28

Voi hemmetti! Että on naurettava handicap :D. Jos et osaa... kelaa :D
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

12.01.2009 klo 13.29

Mitä jos jotku ihmiset haluaa nauttia pelin hyvistä puolista ja tarinasta sen sijaan että hakkaisivat vittumaisia kohtia uudestaan ja uudestaan? Turha urputtaa tollasia että pelit menee liian helposti, ei tuotakaan ominaisuutta ole pakko käyttää. Käyttäkää te niitä hemmetin aivosoluja jos niitä löytyy.

"Pelien on tarkoitus haastaa, haasteet kehittää ongelmanratkonta kykyä. Ja jos ei osaa nii voi voi.. oot huono pelaaja. End of story. Ja blobloa lainatakseni.. Ninja Gaiden on tehty tarkoituksella vaikeaksi, vaikea on vaikea ja helposta helpommaksi tekeminen ei tähän auta pätkääkään."

Tuo on typerin juttu mitä olen ikinä kuullut, jos et ole huomannut niin pelejä löytyy ihan -vitusti- erillaisia ja se mitä niiden on tarkotus olla, on myös vaihteleva.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

12.01.2009 klo 13.41

Itse en tuosta innostu pätkääkään. Pelissä tulee vaikea kohta, pelaaja laittaa tuon päälle, jatkaa pelaamista. Näin kaikista pelaajista tulee laiskoja, pelintekijät huomaavat sen ja kohta meillä on pelejä joita ei tarvitse pelata. Ei, meillähän on niitä jo, niitä kai kutsutaan elokuviksi...
lainaa
Wasted

12.01.2009 klo 13.53

Ajatelkaa nyt vähän ennen kuin alatte aukomaan. Ominaisuutta tarvitsee käyttää VAIN mikäli haluaa. Jokainen saa nauttia pelistä ihan miten ite tykkää: Jos ei pää riitä johonkin puzzleen niin parempi se on skipata kuin myydä peli kokonaan pois.
lainaa
Eki

12.01.2009 klo 13.53

Eikös huonolaatuiset elokuvat ole jo keksitty, Nintendo tosiaankin mullistaa pelaamisen mutta suunta on huono. Mielestäni Wii ja nämä Nintendon tempaukset on takapajuisinta mitä pelimaailma on nähnyt vähään aikaan, mikään ei ole oikeasti uutta, mutta Nintendo onnistuneesti kaivaa ideat niin kaukaa historiasta et jengi menee tänä päivänä pähkinöiksi.
lainaa
Gonaho

Rekisteröitynyt 23.08.2007

12.01.2009 klo 14.01

Mikäs innovaatio tämä muka on? MGS4 teki tämän jo.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.01.2009 klo 14.07

Taas casualeja paapotaan. Zelda olisi saatu pitää kokonaan HC -pelinä. Vaikka tämä ominaisuus olisikin valinnainen, niin ties miten tämä heijastuu peliin, että siitä on yritetty tehdä kaikille sopiva.

Minusta tämä handicap -ominaisuus alkaa muutenkin viemään jo koko videopelien idean. Olisi järkevämpää antaa vaikeissa kohdissa vinnkejä/helpotuksia kuin antaa skipata koko kohta.
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

12.01.2009 klo 14.19

Taas kaikki valittamassa jotka eivät tajua tästä yhtään mitään.
lainaa
mister-obvious

12.01.2009 klo 14.20

Ihmeellistä vinkumista. Luultavasti automaattista etenemistä käytettäessä saa vähemmän pisteitä, missaa salapaikkoja tai jotain muuta, jotka kiinnostavat hc-pelaajaa, mutta ei välttämättä casualeja. Kaikki ovat onnellisia? \o/
lainaa
ohNoes

12.01.2009 klo 14.22

"i beat *insert nintendo game here* on extreme insane difficulty and it was so easy that i didnt even have lift a finger"

Pitäkää hauskaa viimeiset ninty fanit =(
lainaa
Mii

12.01.2009 klo 14.44

Kyseinen ominaisuus sopii varmasti joillekin pelaajille enemmän kuin hyvin, ja toisille ei taas ollenkaan. Onneksi tämä vaikeiden/tylsien kohtien skippaaminen tulee olemaan täysin vapaaehtoista = kaikki ovat tyytyväisiä. Thumbs up.
lainaa
Sephiroth

12.01.2009 klo 14.46

Siis periaatteessa pitää maksaa siitä, kun katsoo pelin pelaavan itsensä vaikka läpi asti? Taitaa Nintendo pudota nyt kehityksen kärryiltä kokonaan, tekniikan osaltahan niin on jo käynytkin. Jos haluaa katsella kun vaikeat kohdat pelataan läpi (tai vaikka koko peli) niin ei muuta kun speed gaming videoita etsimään. Ovat vielä ilmaisiakin!
lainaa
Elukka

12.01.2009 klo 14.49

Pelin sisään rakennettu automaattiinen walkthrough? Eli ei taas mitään Nintendolta, jonka teema muutenkin on ollut tämä "älkää missään nimessä vaivatko älynystyröitänne". Onneksi tämä Wii-sukupolvi ei kokenut ensimmäisiä konsolipelejä, ei olis nimittäin taito ja äly riittänyt.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.01.2009 klo 14.50

Digest-pelitilassa tallentaminen ei ainakaan onnistu lainkaan, joten kyseessä lienee pisteetön longplay-videoon verrattava ominaisuus. Jos tahtoo pisteillä brassailla, niin peliä on ehkä syytä myös pelata.
lainaa
Weteraani

12.01.2009 klo 14.52

Tätä olisin jo kaivannut ainakin GTA3:ssa ja GTASA:ssa jotka molemmat jäivät kesken yksinkertaisesti liian vaikeaksi osoittautuneen tehtävän edessä.

Mitä tulee "tylsiin kohtiin" mistä edellä on monessa viestissä puhuttu... se on vaan niin, että eri ihmiset pitävät eri peleissä eri kohtia tylsinä, joten jos jostain pelistä jätetään pois sinun tylsinä pitämiäsi kohtia, joku on sitä mieltä että siitä jätettiin pois jotain hyvää kun tylsää lisättiin. Duh.

lainaa
Sielu

12.01.2009 klo 14.59

Mielestäni aivan loistavaa, pelit lähemmäs elokuvia ja tarina nostettu yhtä tärkeäksi pelattavuuden kanssa. Mielestäni juuri siihen tulisi pelien pyrkiä.

Koska peleissä pelaaja voi tehdä erilaisia moraalisia valintoja, niillä on mahdollisuus nousta oikeaksi taiteeksi, myös sisällöllisesti.
lainaa
Jaakku

12.01.2009 klo 15.06

Minä olen kyllä sitä mieltä että cheattaaminen voisi olla hyväksyttävää ja vakiovaruste jokaisessa yksinpelissä.

Todella paskaa kun nykysukupolven konsoleilla ei ole enää Action Replayta, GameSharkkia, jne..
lainaa
Samirai

12.01.2009 klo 15.30

Tuliko kenellekkään mieleen, että kun casuaaleille annetaan mahdollisuus skipata puzzleja, niin niistä puzzleista voidaan tehdä paljon vaikeampia? En malta odottaa seuraavaa Zeldaa jos tätä hyödynnetään vaikeita puzzleja tekemällä :3 Aatelkaa, vihdoin niitä puzzleja ei tehdä heikoimpien pelaajien älynystyröiden mukaan!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.01.2009 klo 15.32

Alkaa vaikuttamaan siltä, että Shigeru on ilmeisesti vaihtanut nauttimiensa sienien tyyppiä, joka näkyi jo Wii Musicissa.
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

12.01.2009 klo 15.38

http://i155.photobucket.com/albums/s298/kevincow251/miyam
lainaa
höpö

12.01.2009 klo 16.03

Samirai, minulle tuli just sama mieleen, varmaanki seuraavassa Zeldassa onpi tämä.
lainaa
Winder

Rekisteröitynyt 27.11.2008

12.01.2009 klo 16.13

Sielu kirjoitti:
Mielestäni aivan loistavaa, pelit lähemmäs elokuvia ja tarina nostettu yhtä tärkeäksi pelattavuuden kanssa. Mielestäni juuri siihen tulisi pelien pyrkiä.

Koska peleissä pelaaja voi tehdä erilaisia moraalisia valintoja, niillä on mahdollisuus nousta oikeaksi taiteeksi, myös sisällöllisesti.
Hyvin puhuttu tässä! ja kuten joku jo aiemminsanoi, eri ihmiset pitävät eri kohtia tylsinä: Itse nautin eniten hermoja raastavista puzzleista ja juonenpätkistä, joilla ei ole juurikaan väliä pelaamisen kannalta mutta jotka syventävät kuvaa pelimaailmasta. Tällaisia ominaisuuksia voi kohdata vain jos pelaa itse.

Kuitenkin tiedän tapauksia, joissa pelaaminen kaatuu yksinkertaisesti yhteen, liian vaikeaan viholliseen. Se on vain ärsyttävää, ja siksi tällainen skippausominaisuus olisi suorastaan loistava.

Elokuvamaisia pelejä on jo nyt tarjolla (MGS4, näin esimerkkinä), joita voisin itse myös vain katsella juonen takia. Tai entäpä kun vanhaan peliin julkaistaan jatko-osa, mutta et jaksa pelata ensimmäistä peliä itse läpi koska se maksaisi niin paljon aikaa ja vaivaa? Itse olen tällaisia tilanteita kohdannut, ja useimmiten päätynyt lukemaan juoniselostuksen Wikipediasta tjsp.

Loppupäätelmänä tästä ominaisuudesta tulee todella käytännöllinen, ja kannattaa muistaa että se on VAIHTOEHTOINEN.
lainaa
wiiwii

12.01.2009 klo 16.23

Nintendolla riittää ideoita uudentyyppisiin peleihin ja konsoleihin ja kaikki muut konsolit tulevat sitten perässä. Xbox ja ps on vain sitä samaa huttua mitä aikojen alusta asti on ollut. Ei mitään innovatiivisuutta.
lainaa
Thingy

12.01.2009 klo 16.30

Aikalailla samaa mieltä olen kuin Kelkku (12.31)... mutta se on kyllä totta, että harvoin olen pelin ylimääräisistä ominaisuuksista valittanut.
lainaa
wutnao

12.01.2009 klo 16.31

Vaikka toiminto onkin vaihtoehtoinen pitääkö osaamattomista ihmisistä, jotka siis käyttäisivät tätä ominaisuutta, tehdä vielä osaamattomimpia poistamalla haasteen? Itse siis vingun vain sen takia että ihmiset ympärillä tyhmenee... vaikkei tyhmä ehkä ole ihan oikea sana.

Ei kukaan ole mestari syntyessään.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.01.2009 klo 16.35

Enimmistö nykypelaajista taitaa olla sen verta kärsimättömiä, että skippaavat hankalat/ärsyttävät kohdat 2min yrityksen jälkeen. Hetken päästä huomataankin, että peli on läpi ja leimataan se lyhyeksi ja sisällöttömäksi.
lainaa
tussu

12.01.2009 klo 16.43

Sehän on pelejä pelatessa paras tunne kun on tahkonnu jotain kohtaa hirveesti ja sen lopulta pääsee läpi. Taitaa wii kansalta jäädä tulevaisuudessa moiset elämyksen kokematta.
lainaa
Vattu

12.01.2009 klo 16.46

Ei voi kuin vain vattu ihmetellä minkälaista valitusta joiltain tyypeiltä tulee. Varmaan valittivat silloinkin kun peleihin tuli eri vaikeustasot.

lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

12.01.2009 klo 17.14

Tekeekö pelistä pitkän ja sisältötäytteisen kohdat mitä pitää hakata 53 kertaa että pääsee läpi? Otapa joku NES-peli, pelaamiseen menee ikuisuus koska se on vaikea jopa japanilaisille, mutta ilman ongelmia sen pelaaminen ei kestäisi kauaa.. Mutta kysymys onkin siitä kuka jaksaa tahkota miljoona vuotta samoja kohtia. Siinä kohtaa pelin uudelleenpeluuarvo pitää olla aika julma..
lainaa
Shadwu

Rekisteröitynyt 07.06.2008

12.01.2009 klo 17.23

omfg peliteollisuus tulee muuttumaan
lainaa
Samuel

Rekisteröitynyt 22.09.2008

12.01.2009 klo 17.30

Loistava idea, varsinkin jos ko. mahdollisuuden saa vasta kun on pelin kertaalleen jo vetänyt lävitse.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.01.2009 klo 17.34

Ill_sammy kirjoitti:
Sama juttu musiikkiteollisuudessa --> levyjen kestoa lyhennettiin kun ihmiset eivät jaksa keskittyä "liian" pitkiin levyihin.

Ihan vaan offtopickina, että CD-formaatti nimenomaan mahdollisti pidemmät levyt, ja noin mutu-pohjalta voisin heittää, että nykyiset levyt ovat keskimäärin selvästi pidempiä kuin esimerkiksi vielä 80-luvulla.

Pitääpä kompata aika montaa jo vastannutta siitä, että tämä "ominaisuus" vaikuttaa aivan äärimmäisen huonolta idealta joka suhteessa. Pelien pitää olla haastavia ja koetella pelaajan älyä, taitoa ja refleksejä. Nykyään tuntuu siltä, että pelaajaa pitää olla jatkuvasti pitelemässä kädestä, koska ilmeisesti oletetaan, ettei keskivertopelaajan kärsivällisyys riitä edes yksinkertaisimpien pulmien ratkaisemiseen. Kehitys kulkee aivan väärään suuntaan, ja tällä osa-alueella toivoisin kunnollista regressiota. Ehkä pelintekijät voisivat kaivella ne reilun vuosikymmenen takaiset lempipelinsä hyllystä ja miettiä, että mikä niistä peleistä teki niin hyviä. Veikkaisin, että vaikean kohdan läpäisystä ja ylipäätään pelissä etenemisestä seurannut tyydytys on yksi iso osatekijä. Jos peli pelaa itsensä läpi — kuten monien nykypelien tapauksessa onkin, vaikkei tosin ihan yhtä kirjaimellisesti — miksi sitä pitäisi edes vaivautua pelaamaan?

Jottei menisi vain yksisilmäiseksi vaahtoamiseksi, niin voihan tästä etsiä hyviäkin puolia. Nykyään suurin osa peleistä tuntuu oletuksena olevan suunnattu kaikille maailman pelaajille, mikä näkyy yksinkertaisuutena ja yleisen haasteen puutteena. Mahdollisuus vaikeiden kohtien ohittamiseen mahdollistaisi pelien vaikeustason nostamisen, mutta pitäisi sen silti helposti lähestyttävänä. Kokeneet pelaajat voisivat suosiolla jättää koko kelaussysteemin omaan arvoonsa, mutta ns. casual-pelaajat saattaisivat pitää systeemiä ihan viihdyttävänä. Kaikki voittavat.

Joka tapauksessa olen äärimmäisen skeptinen ja toivon, että koko systeemi pysyisi Nintendon yksinoikeutena eivätkä oikeita pelejä kehittävät firmat lähtisi tuohon mukaan.
lainaa
Antti

Rekisteröitynyt 16.04.2007

12.01.2009 klo 17.41

Ei hyvänen aika miten porukka on missannut homman jujun. Aiemminkin mainittu jo, mutta tämähän mahdollistaa loistavalla tavalla puzzlejen ym. vaikeiden kohtien sisällyttämisen pelaamiseen - pelejä ei siis tarvitse tyhmentää casualpelaajia varten!

Vaikka itse ominaisuudesta ei olisikaan niin suuresti hyötyä hc-pelaajille, sen seurauksista toden totta on. Voisi myös olettaa, että jos vastaavanlainen leviäisi yleisempään käyttöön, saattaisi casuaalipeleistäkin löytyä jatkossa mielenkiintoisempaa sisältöä meille hc-pelaajille. Mutta eritoten siis ajatuksena tuo "tyhmentämisen" ehkäisy.

Eikai tässä nyt ole käymässä niin, että teitä haittaa, jos casual-pelaajatkin voivat tulevaisuudessa nauttia samoista peleistä kuin te? Se ei ole keneltäkään pois.
lainaa
yeeeaaah

12.01.2009 klo 18.17

Varmasti moinen idea menis siihen että ainakin peruspelaajat skippais vaikeat kohdat kahden yrityksen jälkeen eikä edes tosissaan yritä, ja ei nyt enää 2000 luvulla ole semmosia pelejä paljoa (etenkään nintendolla [etenkään wiillä]) joita pitäisi yrittää se miljoona kertaa.
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

12.01.2009 klo 19.34

Nyt kaikki pääsee kokemaan sen riemun että peli meni läpi. Ja jos haluaakin pelata sitä kukaan ei varmaan tule kieltämään sitä.
lainaa
CasualSontaa

12.01.2009 klo 19.41

Nintendolla nyt ei muutenkaan ole tullut yhtäkään kiinnostavaa peliä. Sitten pitäs viellä kattoa kun mario pomppii itekseen ne ennestään tylsät kentät läpi. Mullistavaa, katon mieluummin leffoja ja pelaan erikseen.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

12.01.2009 klo 19.55

Ihme vikinää joiltakin. Eihän tuota ole pakko käyttää, jos ei tahdo. Piruako siinä uikuttaa onko se hyvä vai huono juttu.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.01.2009 klo 20.25

yeeeaaah kirjoitti:
Varmasti moinen idea menis siihen että ainakin peruspelaajat skippais vaikeat kohdat kahden yrityksen jälkeen eikä edes tosissaan yritä, ja ei nyt enää 2000 luvulla ole semmosia pelejä paljoa (etenkään nintendolla [etenkään wiillä]) joita pitäisi yrittää se miljoona kertaa.

Jos skippaaminen käy helposti, niin saattaa tosipelaajistakin moni käyttää sitä. Mikä motivoi hankalassa kohdassa tuhlaamaan aikaa ja etsimään ratkaisua kun pelintekijät antaa hyväksyttävän keinon skipata kohta? Toki en tiedä vielä yksityiskohtia miten tuo tullaan toteuttamaan.
lainaa
HurraaVaan

12.01.2009 klo 20.37

Nintendo tuhoaa pikkuhiljaa koko pelibisneksen näillä järjettömillä ideoillaan. Ens alkuun porukka ottaa ne huumaantuneena vastaan mutta pikkuhiljaa tämä nakertaa pohjan pois koko pelaamiselta.

Kattelempa tässä kun kone menee pelin puolestani läpi! HipHei, pääsin sen läpi!!JEE oon hiukan hyvä!
lainaa
shsh

12.01.2009 klo 20.48

no jos ei ole itsellä selkärankaa olla käyttämättä sitä ni turha on itkeä
lainaa
SVEeN

12.01.2009 klo 21.19

Toi tulee kyllä toteutuessaan vaikuttamaan peleihin melko peruuttamattomasti. Ei sillä oo väliä käytätkö ite vai et ku kuitenkin pelinkehittäjät vähentävät jo valmiiks naurettaavan tylsien ja helppojen pelien "vaikeusastetta".
Otetaan jo alusta asti asenne ettei mitään tarvii osata tai ajatella. Kaikki muutenkin skippaa kohdat, joissa tarvii tehä jotain hyppimistä erikoisempaa. Pelejähän kuuluis pelata siitä pelaamisen ilosta eikä vaan kytätä, kun joku muu pelaa pelin läpi sun puolestas.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

12.01.2009 klo 22.30

HurraaVaan kirjoitti:
Nintendo tuhoaa pikkuhiljaa koko pelibisneksen näillä järjettömillä ideoillaan. Ens alkuun porukka ottaa ne huumaantuneena vastaan mutta pikkuhiljaa tämä nakertaa pohjan pois koko pelaamiselta.

Kattelempa tässä kun kone menee pelin puolestani läpi! HipHei, pääsin sen läpi!!JEE oon hiukan hyvä!


Nykypelit on muutenkin niin tolkuttoman helppoja (paitsi ninja gaiden) ettei niissä edes moisia kikkoja tarvita. Nykyään ukkeli parantuu itsestään kun vähän aikaa seisoo paikallaan. WTF? Ennen pelaaminen oli yrittämistä uudelleen, uudelleen, uudelleen, ei ollut mitään savepointteja, tallennuksia tai muuta. Raakaa pelaamista ja ulkoa opettelua. Sitä se oli ennenvanhaan.
lainaa
lollerot

12.01.2009 klo 23.06

yksinpeliin sisäänrakennettu cheat :D
lainaa
dskad

12.01.2009 klo 23.42

tagman kirjoitti:
yeeeaaah kirjoitti:
Varmasti moinen idea menis siihen että ainakin peruspelaajat skippais vaikeat kohdat kahden yrityksen jälkeen eikä edes tosissaan yritä, ja ei nyt enää 2000 luvulla ole semmosia pelejä paljoa (etenkään nintendolla [etenkään wiillä]) joita pitäisi yrittää se miljoona kertaa.

Jos skippaaminen käy helposti, niin saattaa tosipelaajistakin moni käyttää sitä. Mikä motivoi hankalassa kohdassa tuhlaamaan aikaa ja etsimään ratkaisua kun pelintekijät antaa hyväksyttävän keinon skipata kohta? Toki en tiedä vielä yksityiskohtia miten tuo tullaan toteuttamaan.

Voithan sä toki käyttää tuota ominaisuutta jos haluat. Itse en ainakaan koske tuohon ellei tuu jotain äärettömän pahaa kohtaa pelissä.
lainaa
Anakonda

13.01.2009 klo 00.40

Miksi kaikki muuten ajattelevat pelaajia laiskoina, jotka skippaavat koko pelin, jos siihen mahdollisuuden saavat? Miettikää itseänne - mitä tekisitte tilanteessa? Kaikki varmaan tietää, miten itse nauttaa parhaiten peleistä, eikä se ole teiltä pois jos joku tykkää edetä pelissä, kun siihen on jumiutunut. Mutta lopettakaa tuo automaattinen katkeransuolainen nillitys ja pelaajien halveksunta.

"Nintendo tuhoaa pikkuhiljaa koko pelibisneksen näillä järjettömillä ideoillaan. Ens alkuun porukka ottaa ne huumaantuneena vastaan mutta pikkuhiljaa tämä nakertaa pohjan pois koko pelaamiselta."

Tuhoaako? Pikemminkin pelastaa: http://plaza.fi/edome/uutiset/wii-pelasti-pelialan-lamalt
lainaa
Matszer

13.01.2009 klo 01.13

Ennemmin harratan liikuntaa jossain ihan muualla kuin telkkarin edessä. Naurettavaa ja pelitkin ovat järkyttävää kuraa.
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

13.01.2009 klo 01.14

Voi ei, vaikeissa peleissä ei tarvitsekaan enää välttämättä repiä hiuksiaan päästä.
lainaa
ill_sammy

13.01.2009 klo 06.34

Raat0 kirjoitti:
Ill_sammy kirjoitti:
Sama juttu musiikkiteollisuudessa --> levyjen kestoa lyhennettiin kun ihmiset eivät jaksa keskittyä "liian" pitkiin levyihin.

Ihan vaan offtopickina, että CD-formaatti nimenomaan mahdollisti pidemmät levyt, ja noin mutu-pohjalta voisin heittää, että nykyiset levyt ovat keskimäärin selvästi pidempiä kuin esimerkiksi vielä 80-luvulla.

Pitääpä kompata aika montaa jo vastannutta siitä, että tämä "ominaisuus" vaikuttaa aivan äärimmäisen huonolta idealta joka suhteessa. Pelien pitää olla haastavia ja koetella pelaajan älyä, taitoa ja refleksejä. Nykyään tuntuu siltä, että pelaajaa pitää olla jatkuvasti pitelemässä kädestä, koska ilmeisesti oletetaan, ettei keskivertopelaajan kärsivällisyys riitä edes yksinkertaisimpien pulmien ratkaisemiseen. Kehitys kulkee aivan väärään suuntaan, ja tällä osa-alueella toivoisin kunnollista regressiota. Ehkä pelintekijät voisivat kaivella ne reilun vuosikymmenen takaiset lempipelinsä hyllystä ja miettiä, että mikä niistä peleistä teki niin hyviä. Veikkaisin, että vaikean kohdan läpäisystä ja ylipäätään pelissä etenemisestä seurannut tyydytys on yksi iso osatekijä. Jos peli pelaa itsensä läpi — kuten monien nykypelien tapauksessa onkin, vaikkei tosin ihan yhtä kirjaimellisesti — miksi sitä pitäisi edes vaivautua pelaamaan?

Jottei menisi vain yksisilmäiseksi vaahtoamiseksi, niin voihan tästä etsiä hyviäkin puolia. Nykyään suurin osa peleistä tuntuu oletuksena olevan suunnattu kaikille maailman pelaajille, mikä näkyy yksinkertaisuutena ja yleisen haasteen puutteena. Mahdollisuus vaikeiden kohtien ohittamiseen mahdollistaisi pelien vaikeustason nostamisen, mutta pitäisi sen silti helposti lähestyttävänä. Kokeneet pelaajat voisivat suosiolla jättää koko kelaussysteemin omaan arvoonsa, mutta ns. casual-pelaajat saattaisivat pitää systeemiä ihan viihdyttävänä. Kaikki voittavat.

Joka tapauksessa olen äärimmäisen skeptinen ja toivon, että koko systeemi pysyisi Nintendon yksinoikeutena eivätkä oikeita pelejä kehittävät firmat lähtisi tuohon mukaan.

No siis tietystihän CD-formaatti mahdollisti pidemmät kestot levyille. Mutta monet bändit ovat todenneet asian, että nykyaikana ihmiset eivät jaksa keskittyä pidempiin levyihin. Ja tietystihän tämä pätee myös kaikkeen muuhunkin kuten peleihin.
lainaa
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

13.01.2009 klo 08.40

Vaan miksi patentoida tällaista?
lainaa
Weteraani

13.01.2009 klo 08.59

Anakonda kirjoitti:
Miksi kaikki muuten ajattelevat pelaajia laiskoina, jotka skippaavat koko pelin, jos siihen mahdollisuuden saavat?


Minua enemmän ihmetyttää, miksi suurin osa keskustelijoista tuntuu uskovan Teh Ultimate Porttiteoriaan, että kun kerran jossain skippaa, niin sitten skippaa aina ja kaikkialla. Mihinköhän he tämän uskonsa perustavat, varsinkin kun samanlainen ajatusketjuilu ns. "kukkahattutädeiltä" saa näiltä kriittisiltä keskustelijoilta aina välittömän jyrkän tuomion?

DVD-leffat ovat toistaiseksi olleet lähes poikkeuksetta pelejä halvempia, ja animaatiotakin on nykyään enemmän saatavissa, joten jos oikeasti haluaa katsoa leffaa, sen saa halvemmalla, ja veikkaanpa että siitä on mukavampaa myös nauttia kuvalevyltä kuin pelikäyttöliittymän kanssa, jos pelaaminen ei oikeasti kiinnosta.

Ja monet patentin kritisoijat ovat ilmeisesti niin täynnä pyhää vihaa, ettei eriäviä mielipiteitä edes pysähdytä pohtimaan. En tiedä miten pakkomielteisiä jotkut ovat, mutta jos jokin tehtävä on kerta kaikkiaan sellainen, ettei sitä saa monen tunnin tahkoamisenkaan jälkeen läpi, ei ole järkeä haaskata siihen aikaa enempää.

Tästä esimerkkinä oma GTASA:ni, Freefallista en koskaan päässyt läpi, koska aina oli 10 min turhaa jaabajaabaa (juoksen vastaanottamaan tehtävän, ajan motskarilla kentälle, lennän konetta vastaan) ja sitten kuitenkin itse tehtävän ratkeaa noin 10 sekunnissa. Tai tarkemmin sanottuna, menee pieleen noin 10 sekunnissa. Yritin saada sitä läpi valehtelematta ainakin 30 kertaa, eli käytin siihen noin VIISI TUNTIA, enkä ollut yhtään lähempänä sen läpipääsyä. Walkthroughit ja videot netistä eivät asiassa auttaneet, siispä peli jäi kesken.

Jos tässä tapauksessa olisin turvautunut tehtävän ohittamiseen, niin sekö tekisi minusta auttamattoman luuserin, jolla ei ole mitään halua sitoutua pelin läpäisemiseen. Ja mitä hiton sitoutumista peleissä edes vaaditaan, ne ovat VIIDHETTÄ. Jos pelin äärellä turhaantuu ja stressaantuu nauttimisen sijaan, on pelin tarkoitus mennyt pieleen. Onko joltakulta päässyt tämä unohtumaan?

Miksi ei muuten kritisoida, että tässä ylipäätään on kyse Nintendon softapatentista? Eikö se että kyse on softapatentista ärsytäkään enää ketään? Ja ennenkaikkea, eikö patentti tarkoita sitä, että toiset pelinvalmistajat eivät saa ratkaisua käyttää, ainakaan maksamatta siitä Nipalle? Ja kun kerran näin on, niin eikös tämä sitten ole kuin Pelialan Viimeinen Tuomio, jolla vanhurskaat pelaajat pääsevät pelaamisen taivaaseen, ja syntiset casualpelaajat joutuvat ikuiseen kadotukseen?

Hommatkaa jo se elämä...
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.01.2009 klo 10.49

Kuinkas moni käyttää cheatteja vaan sen takia että ne on olemassa?

Eiköhän tässä ole ideana se että ne pelaajat joille pelit on puhtaasti se rentoutumisen väline hirveän työputken yms. välissä, voivat nauttia niistä ostamistaan harvoista peleistä ilman että jumittuvat kuukaudeksi niihin. Tässä nyt on lähinnä se että jotkut ei ilmeisesti taas hyväksy sitä et toiset tekee vähemmän työtä ku toiset ja nauttivat silti aivan yhtä paljon jos ei enemmänkin.

Periaatteessahan tuo toimii lähinnä "läpipeluuoppaanakin" jos jotain ongelmaa ei oivalla. Ts. erillisten oppaiden tarve vähenee ja netin ja pelin välillä hyppiminen joissakin kohdissa.

Miksi tätä vastustetaan? Ei kenenkään sitä ole pakko käyttää, ja tuskin pelit muuttuvat mihinkään. Ts. ei vaikuta kenenkään pelikokemukseen jos ei niin taho.
lainaa
Avalanche

13.01.2009 klo 14.35

"Pelien päävalikoihin tulisi patentin mukaan kolme vaihtoehtoa: Game, Digest ja Scene menu. Game-vaihtoehdolla peliä pelataan normaalisti, Digestin tarjotessa mahdollisuuden automaattipelaamisen päällekytkemiseen. Scene menusta voidaan loikata DVD-elokuvien kohtausvalikon tapaan suoraan tiettyyn kohtaan peliä."

Eli kaikki HC- pelaajat voivat valita Gamen, casualit tai "uuspelaajat" Digestin ja sitten ei-pelaajat tai henkilöt, jotka haluavat vain tietää tarinaa yms. voivat valita Scenen.

Toki osaa porukasta ärsyttää, että pelaajilla on mahdollisuus skipata vaikeat / tylsät kohdat, ja että he saattavat tehdä sitä joka kohdassa, mutta niin kuin joku jo aikaisemmin sanoi, jos ei ole selkärankaa olla skippaamatta niin voi voi...
lainaa
Hessu

13.01.2009 klo 14.38

Huono idea. Piltit hämääntyvät luulemaan että oikessakin elämässä löytyy nappi jota painamalla eteen lyöty ongelma ratkeaa itsestään ja katselet vierestä kun elämän "vaikeat" kohdat scrollataan ohi. Buu! Voiko tällaista walkthrough -juttua oikeasti patentoida ja miten niin se on mullistava? Noi kaikki löytyy muutenkin netistä youtubeista sun muista.
lainaa
nipainnovoi

13.01.2009 klo 14.55

Mullistava ohjaussysteemi. Ei tarvitse käsiä, eikä aivoja. MGS4 osoitti, että tuollainen olisi lähes takuuvarmasti superhitti kädettömien ja aivottomien pleikkaripoikien keskuudessa.
lainaa
Mi5

14.01.2009 klo 13.26

Tehkööt vain, mutta pidän oikeuteni sylkeä naamalle, jos joku paljastaa tällaisia käyttävän.
lainaa
ErkkiE

14.01.2009 klo 15.12

Sinclair ZX Spectrumille sai 80-luvulla ostettua multiface -nimisen lisäpalikan, jossa löytyi lisäominaisuutena toiminto jolla pystyi koodaamaan omia cheatteja peliin(pelilehdet tuolloin julkaisi cheat-koodit). Jotkut käyttivät sitä kun pelissä oli kohtia jotka olivat kyseiselle pelaajalle liian haastavia. Et se tästä Nintendon keksinnön mullistavuudesta, kyseessä tuntuu olevan vaan uusi versio vanhasta ideasta, kuten kaikki Wiissä.
lainaa
Ebut

14.01.2009 klo 15.21

Joo niin siis niinku ihan tyhmää ku elokuvaa voi kelata siis niinku mä en enää tykkää ku voi vaan skipata koko jutun ja sit niinku ei tartte kattoo sitä leffaa ollenkaan niinku siis ihan vitun siis tyhmää niinku.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova