Tuorein sisältö

Miyamoto on salamyhkäinen Wiin kehityssuunnasta

11.11.2008 klo 18.01 | Luettu: 5782 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Shigeru Miyamoto kertoo 3satin podcast-haastattelussa Nintendon seuraavan konsoliensa ympärillä tapahtuvaa teknistä kehitystä. Haastattelussa tiedusteltiin Miyamotolta mm. HD-resoluutioon yltävän Wiin mahdollisesta kehitystyöstä. Mies ei paljastanut suoraan mitä konsoliyhtiö tällä hetkellä kehittää, mutta nosti esimerkiksi Japanin siirtymisen analogisista televisiolähetyksistä digitaaliseen osana ympäröivää kehitystä.

Analogisten televisiolähetysten päättyminen saattaa nostaa HD-taulutelevisioiden kysyntää Japanissa, Wiin kotimaassa. Miyamoton kommenteista on kuitenkin mahdoton päätellä, miten Nintendo tulee muutoksiin reagoimaan. Tärkeintä lienee se, että yhtiössä kuitenkin aiotaan reagoida muuttuviin markkinoihin jo kenties lyhyenkin ajan sisällä.

Lähde: Kotaku.

V2.fi | Matti Lintula
< Sonyn kehittämä last... Wii pyyhki tehokonso... >

Keskustelut (7 viestiä)

Samuel

Rekisteröitynyt 22.09.2008

11.11.2008 klo 19.43

Liitin, että kuution ohjaimilla voisi pelata Wiitä. Ja kun GC-pelit vielä pyörisivät niin olisi kyllä jo ko. konsoli kotona.
lainaa
loleero

11.11.2008 klo 19.51

Häh? Molemmathan noista onnistuvat. (Siis ei tietenkään voi pelata kaikkia Wiin pelejä gc-ohjaimella vaan gc-pelejä)
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

11.11.2008 klo 21.46

Vanha idea... josset tiedä mitä sanoa, mumise :D
lainaa
Kraton

Rekisteröitynyt 14.12.2007

11.11.2008 klo 21.47

Joo, Wiissä on 100% GC-peli tuki ja todella useissa Wii-peleissä toimii GC-ohjain.
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

11.11.2008 klo 23.07

Onkohan tuossa HD-siirtymässä hirveästi järkeä, kun kumminkin pystytään jo nykyäänkin 480p-toistoon. HDMI-johto tietty on helppokäyttöisempi, mutta siinä kaikki.
lainaa
Blackniemi

Rekisteröitynyt 30.09.2008

11.11.2008 klo 23.13

Samuel kirjoitti:
Liitin, että kuution ohjaimilla voisi pelata Wiitä. Ja kun GC-pelit vielä pyörisivät niin olisi kyllä jo ko. konsoli kotona.


Haha, omistatko Wiin muttet tienny että siihen voi kytkeä GC-padin??? Aika kova xD (vinkki: siellä wiin kyljessä on avattava läppä johon padit menee...)
lainaa
Rommeli69

12.11.2008 klo 16.24

Blackniemi kirjoitti:
Samuel kirjoitti:
niin olisi kyllä jo ko. konsoli kotona.


Haha, omistatko Wiin muttet tienny että siihen voi kytkeä GC-padin??? Aika kova xD (vinkki: siellä wiin kyljessä on avattava läppä johon padit menee...)


Eipä tuon lausunnon perusteella omista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova