Osallistu tänään alkavaan Call of Duty: Modern Warfare 4:n betaan - testaa ensimmäistä kertaa myös kampanjaa
![]() |
Betaan osallistuminen ei vaadi erityisiä koodeja tai esimerkiksi ennakkotilausta, vaan on avoin kaikille halukkaille. Testi alkaa tänään kello 20.00, ja jatkuu tiistaihin kello 20.00 asti.
Moninpelien betatestit ovat alan normi, mutta Modern Warfare 4 on pelisarjan ensimmäinen osa, jonka kampanjaakin pääsee kokeilemaan betatestin aikana. "Entrenched"-tehtävässä estetään ydinvoimalaitoksen valtaamisyritys. Mukana on myös harjoittelutila, jossa voi tutustua pelin uudistettuun Create a Class -systeemiin.
Betatestiin kuuluu tietysti aimo annos moninpelattavaa. Mukana on yli parikymmentä asetta, ja lähes yhtä monta killstreak-palkintoa sekä perkiä. Mukana on myös kymmenisen eri tacticalia, leathalia sekä field upgradea testattavaksi.
Pelimuotoja on tarjolla kuusi kappaletta: Team Deathmatch, Domination, Hardpoint, Kill Confirmed, Search and Destroy, sekä uusi pelimuoto Inflation, jossa jokainen tappo kasvattaa saalista ja tekee pelaajasta isomman kohteen. 6v6 -taisteluihin suunniteltuja karttoja taas löytyy viisi erilaista, jonka lisäksi mukana on dynaamisesti rakentuva Kill Block -kartta. Kill Blockia voi pelata joko 3v3 Gunfightina tai uutena 10v10 -versiona. Myös uusi Warzone-kartta on testattavissa.
Call of Duty: Modern Warfare 4 julkaistaan 23. lokakuuta.



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti