Rockstar julkaisi virallisen reaktion vuotaneisiin GTA 6 -videoihin
![]() |
Peliuutisia tai -keskustelualueita seuraavat eivät ole välttämättä voineet olla törmäämättä jonkin aikaa pitkin maailman tietoverkkoja pyörineisiin videoihin Grand Theft Auto VI:stä. "Cyberleek"-nimeä käyttävä ryhmä on vuotanut GTA 6 -pelin maisemia ja toimintaa spoilaavia videoita, samalla mainostaen kryptovaluuttaansa. Take-Two on ryhtynyt oikeustoimiin asian suhteen ja nyt Rockstar on julkaissut virallisen lausuntonsa asiasta.
"(nämä vuodot)... ovat olleet sydäntäsärkeviä tiimillemme, eikä ollut tarkoituksemme, että näette pelin tällä tavalla ensimmäistä kertaa. Olemme pahoillamme, että kaikki on kestänyt - pelin valmistuminen (melkein valmista!) sekä virallisten yksityiskohtien ja pelikuvan jakaminen sekä kaiken sen kertominen, mitä peliyhteisö haluaisi tietää."
Rockstar muistuttaa huomenna Netflixissä (ja myöhemmin Youtubessa) julkaistavasta Grand Theft Auto 6 Extended Look -ohjelmsta. Peli julkaistaan 19. marraskuuta.
"Haluamme kiittää kaikkia yhteisössämme niistä tukiviesteistä, joita olemme saaneet viime viikon aikana - sananne merkitsevät tiimille enemmän kuin voitta kuvitella. Teemme tätä peliä teille ja ilman teitä meillä ei olisi etuoikeuttamme tehdä pelejä."



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti