Tuorein sisältö

Pelivatkain 103 - Älli ja Tälli toheloivat myös videopelissä

Eilen klo 09.00 | Luettu: 371 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Älli ja Tälli, Clever & Smart, Mortadelo y Filemón. Nyt puhutaan aivan taatusti sukupolvikokemuksesta, joka jättää junnut ladun varteen ihmettelemään, että missä ne havut ovatkaan. Sillä alkujaan espanjalainen sarjakuva oli kaikessa aikansa tyhmyydessään omaa luokkansa. Ja niin on pelikin.
Lainaan nyt alkuun vähän deletepediaa, sillä yllätyksekseni tätä sivua ei ole näemmä vielä deletoitu:
”Hahmot tunnetaan Suomessa myös nimellä Nopsa ja Näpsä, jolla nimellä ensimmäiset julkaisut vuonna 1973 olivat. Hahmoille on tyypillistä vilpittömän yrityksen johtaminen kaaokseen ja liioittelevat seuraukset hyvääkin yrittävästä teosta. Hahmot ovat tiettävästi parodiaa Francon salaisen poliisin agenteista. Sarjakuva on varsinkin toisen agentin naamioitumisen ja hahmojen reagoimisen osalta melko surrealistinen, mikä tehnee sarjasta hieman varttuneempien lukijoiden mieleisen.”
Ällin ja Tällin suosion vuodet Suomessa ajoittuvat 1980-luvulle. 1990-luvulla julkaistiin vain yksi albumi, jonka jälkeen turveloagenteista julkaistiin joukko uusia sarjiksia 2001-2005 aikana.
Vaan sen verran hölmöähän tämä on, että tuskin monikaan uusi lukija innostui kaksikosta ysärillä tai sen jälkeen. Olihan silloin jo ihan uutta aikalaisarjakuvaa, kuten laatulehti Myrkky.
Entäs se peli? No. Tuota. Ai että hirveää. Ei siis eläinkunnallisesti vaan epämääräisen kauhistuttavasti.


Suora linkki: https://youtu.be/bIg1aXOLOoc

Kaikki Pelivatkain-sarjan jaksot
Tilaa kanava tästä klikkaamalla
Onhan Retro Rewind jo tilattu?
https://retrorewind.fi/hanki

Pelikopteri TV esittää: JOKin Pelivatkain
(C) 2024 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi

Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku

Clever & Smart
Tekijä / julkaisija: micro-partner Software / Magic Bytes
Vuosi: 1987
Alustat: Commodore 64, Atari ST, Amstrad CPC, Amiga, ZX Spectrum, MSX



Lisää retroa? Ratkaisu on tässä: lisää Pelivatkainta!

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Astro Bot päivittyy ... Epicin ilmaispeli on... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova