Ilouutisia Remedyltä - Alan Wake 2 tuottaa vihdoinkin voittoa tekijöilleen
Pelitalo Remedyn tuorein talousraportti kertoo hyviä uutisia erityisesti Alan Wake 2:n suhteen.
Kauhujännäriä on myyty tähän mennessä päälle kaksi miljoona kappaletta, jonka myötä reilu vuosi takaperin ilmestynyt peli on nyt alkanut tuottamaan voittoa tekijöilleen. Pelin tekeminen kustansi noin 70 miljoonaa euroa, joka tekee siitä yhden kalleimmista kulttuuriprojekteista Suomessa.
Samaisessa raportissa avattiin myös pelitalon muiden peliprojektien tilannetta. Control-maailmaan sijoittuva moninpeliräiskintä FBC: Firebreak on edelleen ilmestymässä tänä vuonna, tämän lisäksi Control 2 siirtyy täyteen tuotantovauhtiin tämän kuun lopulla. Myös Max Payne 1 & 2 -uusioversioiden tuotanto etenee täydellä teholla yhteistyössä julkaisijana toimiva Rockstar Gamesin kanssa. Pelien julkaisupäivät eivät vielä ole tiedossa.
Lähde: Eurogamer
Keskustelut (1 viestiä)
Tänään klo 22.31
Kirjoita kommentti