Epic Games on solminut sopimuksen, jonka ansiosta Epic Games Store löytyy tulevaisuudessa esiasennettuna miljoonista uusista Android-laitteista
Epic Games on tehnyt merkittävän sopimuksen eurooppalaisen tietoliikenneyhtiö Telefónican kanssa.
Sopimuksen myötä Telefónica esiasentaa kaikkiin uusiin Android-laitteisiinsa Epic Games Store -sovelluksen. Sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki yhtiön asiakkaat muun muassa Espanjassa, Saksassa sekä Yhdistyneissä kuningaskunnissa. Tämän myötä pelaajat voivat ladata muun muassa Fortniten, Fall Guysin sekä monia pelinimikkeitä aiempaa helpommin.
Epicin puolelta sopimuksen kerrotaan olevan vasta alkusoittoa, sillä yhtiöllä on suunnitelmissa laajentaa yhteistyötä ja tätä kautta tarjota jatkossa myös muita hyödyllisiä ominaisuuksia Telefónican asiakkaille.
Lähde: Eurogamer
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti