Tuorein sisältö

Suomalainen Ephemeris-avaruusstrategia lennähti joukkorahoitukseen

15.10.2024 klo 20.15 | Luettu: 898 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Monista avaruusklassikoista inspiraatiotaan ammentava, Tuomas Pöyhtärin kehittämä Ephemeris on aloittanut joukkorahoituskampanjansa, jonka tavoitteena on saada peli Steamin Early Accessiin ensi kesäksi.

"On ollut mukavaa nähdä kuinka eri osa-alueet alkavat vihdoin valmistua ja liittyä toisiinsa kokonaiseksi peliksi, jota voi jo pelata. On myös ollut jännittävää seurata kuinka peli on otettu vastaan ja palaute on onneksi aina ollut hyvää. Ei tässä tosin voi vielä huokaista helpotuksesta, paljon tehtävää on edessä", kertoo Pöyhtäri V2.fi:lle.

4X-strategia Ephemeriksen avaruudessa aluksiin pätevät aidot fysiikan lait ja taisteluiden lisäksi pelaaja kehittää valtakuntaansa, ohjaa sen tuotantoa ja solmii esimerkiksi diplomatiasuhteita muihin rotuihin. Pelaaminen on hiottu mahdollisimman pelaajaystävälliseksi ja pelin universumin ominaisuuksia, kuten teknologioita, satunnaistetaan jokaisella pelikerralla, mikä lisää uudelleenpeluuarvoa.

"Ylpein olen varmaan siitä, että fysiikkapohjaisen alusten ohjailun ja siihen perustuvan taistelun on saanut toimimaan noin hyvin. Siinä on niin monta tekijää, asiaa ja ongelmaa joita tulee vastaan, että niitä ei varmasti moni osaa kuvitellakaan ennen kuin ne kokee. Tämän myötä alusten käytöksessä taisteluissa on asioita, joihin moni pelaaja ei varmaan ole tottunut. Sen, miten tuo otetaan vastaan näkee vasta laajemmassa testailussa - ja asioita on toki mahdollista tuunata yleisön haluamaan suuntaan", lupaa Pöyhtäri.

Steamissa Ephemeris on kerännyt jo tuhansia wishlistauksia.





V2.fi:tä julkaiseva Alasin Media Oy omistaa osuuden pelin julkaisijana toimivasta Yrdvaab Oy:stä ja yhtiöillä on sama toimitusjohtaja.

V2.fi | Manu Pärssinen
< PlayStation Plus -pa... Pelivatkain 086 - Yo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova