Tuorein sisältö

Pelivatkain 083 - Elfmania on kaunis ja hauska suomimätkintä (Amiga 1994)

03.10.2024 klo 09.00 | Luettu: 441 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Pelivatkaimen tuplavatkain-erikoisjakso: Elfmania, suomalainen fantasia-beat'em'up.
JOK ja COS retroavat vähemmän journalistisissa mutta sitäkin enemmän höpsöttelevissä meiningeissä. Video on itse asiassa leike erään hiljalleen humaltuvan livestriimin tallenteesta. Kaksikko nauttii olutta ja sählää Amiga- ja C64-pelien parissa, keskimäärin aivan pihalla ja töttöröönä niiden hienouksista. Syväanalyysejä ei siis ole luvassa, vaan jakso jaksolta pahenevaa sekoilua.

Elfmania oli yksi viimeisistä, ellei jopa aivan viimeinen suuri suomalainen Amiga-peli. Se oli myös pohjustus tulevalle, sillä upean fantasiahenkisen kamppailupelin tehneestä Terramarquesta jalostui pikapuoliin Housemarque, kun yritys yhdistyi toiseen suomalaiseen pelitaloon Bloodhouseen. Elfmania on oikeastaan aivan valtava tarina itsessään, sillä sen tekeminen tapahtui jokseenkin tragikoomisten tähtien alla - kaikenlaista hämmentävää tapahtui. Yksinkertaistettuna. Peliinhän piti tulla myös laajennuslevy ja PC-käännös, mutta sattuneista syistä nekin menivät aivan käteen. No, hauskanpitoa se ei silti estä. Käsitellään pelin kohtalo joskus erikseen, nyt kaksinpelataan!

Pelivatkain-videosarjassa sukelletaan hissukseen ja hyvin satunnaiseen tahtiin JOKin pelihistorian varrelta löytyviin peleihin, jotka lienevät valtaosin 8- ja 16-bittistä strategiaa, seikkailua ja simulaatiota. Toki retropelimatkan varrelle osua myös tunnetumpia yleisönsuosikkeja.
Pelivatkaimet pelataan ja tallennetaan livenä ilman sen kummempia leikkailuja, ellei jokin mene ihan katastrofaalisesti pieleen.


Suora linkki: https://youtu.be/cCt8yt-WrVs

Kaikki Pelivatkain-sarjan jaksot
Tilaa kanava tästä klikkaamalla
Onhan Retro Rewind jo tilattu?
https://retrorewind.fi/hanki

Pelikopteri TV esittää: JOKin Pelivatkain
(C) 2024 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi

Toimittaja: Jukka O. Kauppinen, Cos
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku

Elfmania
Tekijä / julkaisija: Terramarque / Renegade Software
Vuosi: 1994
Alustat: Amiga




Lisää retroa? Ratkaisu on tässä: lisää Pelivatkainta!

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Vielä ennätät! - Epi... Starfield: Shattered... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova