Tuorein sisältö

Heroes of Might and Magic palaa uuden pelin muodossa juhlavuoden kunniaksi

25.08.2024 klo 12.00 | Luettu: 1347 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Klassikkosarja Heroes of Might and Magic palaa uuden pelin muodossa. Ubisoftin pitkään jatkunutta fantasiapelisarjaa juhlistetaan ensi vuonna, kun se täyttää kolmekymmentä vuotta.

Heroes of Might & Magic: Olden Era tulee olemaan ensimmäinen sarjan peli lähes vuosikymmeneen, sillä edellinen osa julkaistiin syksyllä 2015. Tuleva peli sijoittuu koko pelisarjan tarinan syntysijoille ja kertoo pelaajan matkasta kohti Jadamea, pelisarjassa vielä tähän saakka tutkimatonta ja mystistä aluetta.

Pelissä kerrotaan olevan uudistettu taistelu- ja kykyjärjestelmä, yksin- ja moninpelitilat sekä eläväisen tuntuinen ja vivahteikkaaksi kuvailtu maailma. Omia linnoja ja armeijoita voi koota taisteluja ja puolustautumista varten. Hahmoryhmittymistä on julkistettu temppeli ritareineen, nekropolis epäkuolleineen, metsä keijuineen, luolasto pimentohaltioineen ja sekä pesäkeskittymä hyönteisineen, mutta kuudes paljastetaan vasta myöhemmin. Ryhmittymissä tulee olemaan peliteknisiä eroja sekä vahvuuksia ja heikkouksia toisiinsa nähden, samoin kuin muissakin maailman hirviöissä ja hahmoissa.

Olden era ilmestyy ensin PC-ennakkoversiona, jota päivitetään tasaisesti uusilla ominaisuuksilla koko kehityksensä ajan. Pelistä julkaistiin esittelyvideo, jonka voit katsoa alta.


V2.fi | Anne Kukkura
< V2.fi:n laiteuutiset... PS2-henkinen kauhupe... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova