Tuorein sisältö

Spyro-studio vahvisti tulevan pelijulkaisun tapahtuvan Xboxin kanssa

02.06.2024 klo 17.00 | Luettu: 875 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Spyro- ja Crash Bandicoot -pelisarjoistaan tunnettu Toys for Bob on julkistanut seuraavan pelinsä ilmestyvän Xboxin julkaisemana. Studio kuului aiemmin Activision Blizzardille ja irtautui sen alaisuudesta, kun yhtiö siirtyi Microsoftin omistukseen. Nyt Toys for Bobilla on mitä ilmeisimmin oma sopimuksensa Xboxin kanssa.

"Olemme iloisia voidessamme julkistaa, että ryhdymme yhteistyöhön Xboxin kanssa seuraavan pelimme julkaisussa," Toys for Bob kirjoitti X:ssä. "Olemme yhä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa, joten meistä ei välttämättä kuulu mitään hetkeen – mutta tiedoksenne, että työskentelemme kovasti hienon kokemuksen eteen ja olemme siitä hyvin innoissamme! Emme malta odottaa, että pääsemme kertomaan lisää."


Kuvan violetti väri ja violetti sydän viestin lopussa voisivat viitata niin ikään violettiin lohikäärmeeseen ja neljänteen Spyro-sarjan peliin, jota spekuloitiin jo aiemmin toukokuussa studion verkkosivujen päivityksen yhteydessä. Samalla arvailtiin myös mahdollisuutta uuteen Crash Bandicoot -peliin. Väri vaikuttaa kuitenkin tässä kohtaa viittaavan enemmän erään lohikäärmeen uusien seikkailujen suuntaan.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Anne Kukkura
< Bloodbornen ja mikro... Pelien megaviikko al... >

Keskustelut (1 viestiä)

gnowfnkanfjwfjne

03.06.2024 klo 08.33 3 tykkää tästä

clickbait insomniac on se oikea spyrostudio toysforbob on tehny vaan minimum effortin kopioimqllq vanhoja peleja
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova