Tuorein sisältö

Kuningaskunta tulee taas - Kingdom Come: Deliverance 2 julkistettiin

19.04.2024 klo 13.00 | Luettu: 1080 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


V2.fi oli virtuaalisesti mukana viikko sitten, kun Warhorse ja Deep Silver julkistivat lehdistölle kuusi vuotta työn alla olleen Kingdom Come: Deliverance II:n (PC, Xbox, Playstation). Ensimmäisen pelin tarinaa jatketaan, mutta tekijöiden mukaan nyt peli on sellainen, kuin sen alun perin pitikin olla.

"Tällainen pelin piti olla, mutta meillä ei ollut tarpeeksi resursseja tai kokemusta", kertoivat tekijät. Studion työntekijöiden määrä onkin yli tuplaantunut. Samoin tuplaantunut on pelin maailman koko sekä cutscene-tarinankerrontakohtien määrä (nyt noin 5 tuntia katseltavaa). Erityistä huomiota tekijät kertoivat kiinnittäneensä muun muassa pelin miekkataisteluihin - pelaajan luvataan "tuntevan miekan kädessään" ja oikeasti taistelevansa elämästään. Mukana on myös jalkajousia ja varhaisia ruutiaseita.

"Tulette yllättymään kaikesta siitä, mitä Kingdom Comessa voi tehdä", luvataan Warhorselta.

Trailerit esittelevät vielä tämän vuoden aikana saapuvaa peliä laajemmin:







V2.fi | Manu Pärssinen
< Ori and the Blind Fo... Onko Suomi-hitti taa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova