Tuorein sisältö

Vihjaako Halo-studion työnhakukin Xboxin tulevaisuudesta ''kaikilla alustoilla''?

07.02.2024 klo 13.24 | Luettu: 1665 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viime päivinä on uutisoitu kiihtyvään tahtiin (täällä ja täällä) siitä, että Xbox-pelit olisivat jatkossa tulossa myös kilpaileville konsoleille.

Microsoft on luvannut tiedottaa jotain ensi viikolla, oli asia niin tai ei, mutta GamesRadar kertoo, että nyt 343 Industriesin työvoiman hakuilmoituksessa kerrotaan, että tulevan työntekijän vastuulla on "korkealaatuinen, yhtenäinen pelikokemus kaikille pelaajille, kaikilla pelialustoilla".

On toki mahdollista, että lauseella tarkoitetaan niitä pelialustoja, joilla Halo-pelejä nytkin on olemassa, eli Xboxin eri versiot ja PC. Sanamuoto on jätetty sen verran avoimeksi, että muiden Xboxin tulevaisuuteen liittyvien vihjeiden myötä voisi olettaa siihen sisältyvän muutkin konsolit.

Huhumylly ei laantune ennen ensi viikon virallisia Xbox-julkistuksia, eikä välttämättä silloinkaan, mikäli Microsoftilla on mielessä hidas siirtymä kilpailijoiden alustoille.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Yli kymmenen vuotta... Capcom kyselee: kiin... >

Keskustelut (3 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

07.02.2024 klo 14.24

Oma arvioni on että Xbox tulee saamaan softapäivityksellä ps5-yhteensopivuustilan, jolloin konsolipelit tarvitsee tehdä vain ps5:lle tulevaisuudessa.
lainaa
tnaofnkandnwja

07.02.2024 klo 18.39

ei oo spencerinkaan touhuasa mitaan jarkea sanotaan yhta ja sit sanotaa toista ja sit kolmatta mut joo kohta ms pelit on ihan kun ennen xboxia muutama pc peli konkka tulee tosin ei sonykaan montaa pleikkaa enaa tee
lainaa
Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

10.02.2024 klo 13.23

Xboxin kruununjalokiven päätyminen PlayStationille on varmasti monelle fanille kuin pyhäinhäväistys.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova