Tuorein sisältö

''Pokemonit pyssyillä'' eli Palworld on tämän hetken kuumin peli - miljoonat paukuttelevat päivittäin

22.01.2024 klo 14.00 | Luettu: 1222 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Palworld-peli, jota on usein kutsuttu "Pokemoneiksi pyssyillä", julkaistiin viime perjantaina Steamin Early Accessiin sekä Xbox Game Passiin. Samana päivänä pelinkehittäjät kertovat, että peliä myytiin noin kahdeksassa tunnissa jo yli miljoona kappaletta (V2.fi:n uutinen).

24 tunnissa lukema oli jo kahdessa miljoonassa, kolmen päivän jälkeen huimassa neljässä miljoonassa!

Pelillä oli perjantai-iltapäivänä lähes 350 000 yhtäaikaista pelaajaa ja myöhemmin viikonloppuna 850 000. Sitten peli nousi kuudenneksi kaikkien aikojen Steam-ennätyslistalla, kun sillä oli jo 1,2 miljoonaa pelaajaa samaan aikaan - ja siitäkin noustiin vielä ylöspäin.

Kaikki palaute ei ole ollut kuitenkaan aivan positiivista - Pokemon-fanileiristä on kommentoitu, kuinka "laiskasti" pelin otuksia on suunniteltu - eli kuinka ahkerasti niitä on Pokemonista kopioitu.



Myös epäilyjä siitä, että pelin hahmot olisi luotu tekoälyn avulla, on heitetty ilmaan.



Jättisuosio on aiheuttanut pelissä myös pieniä ongelmia, joten kehittäjät joutuivat pitämään hätäpalaverin Epic Gamesin kanssa. Peli ei ole Epic Games Storessa, vaan käyttää Epicin verkkotyökaluja.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Halo Infiniten isot ... Talofa Games keräsi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova