Tuorein sisältö

Pelikauppaketju GameStop lakkauttaa NFT-kauppapaikan sääntelyn epävarmuuksista johtuen

16.01.2024 klo 22.00 | Luettu: 854 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Pelikauppaketjuna tunnettu GameStop lakkauttaa NFT-kauppapaikkansa, jonka se avasi vuonna 2022. NFT eli non-fungible token on digitaalinen aitoustodistus, jolla henkilö voi todistaa omistavansa jonkin asian. Näitä voivat olla esimerkiksi kuvat, videot, tekstit tai muut digitaaliset sisällöt.

GameStop kertoo, että markkinapaikan sulkemisen syynä on sääntelyn epävarmuudet. Sulku tapahtuu 2. helmikuuta, jonka jälkeen kauppapaikalla ei voi ostaa eikä myydä NFT-sisältöä. Halutessaan sisällöt voi kuitenkin myydä muiden NFT-alustojen kautta.

Viime aikoina on laajemminkin puhuttu NFT:n romahtamisesta, mikä ei sinänsä ole valtaisa yllätys, sillä NFT-asiaan on suhtauduttu hyvin eri tavalla, osa jopa hyvin kriittisesti. Jotkut ovat alusta asti pitäneet NFT:tä isona huijauksena. Osa isoistakin pelitaloista on esimerkiksi ollut NFT:n puolella ja osa myös sitä vastaan.

GameStopin vaikeudet ovat jatkuneet pidemmän ajan pelialan muuttuessa. Suomessa yhtiö ilmoitti lopettavansa vuonna 2019 ja ajoi myymälänsä alas vuoden 2020 aikana.

Lähde: PC Gamer

V2.fi | Miia Lyyra
< Maksuttomat vaahtobi... Wakerunners on toimi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova