Tuorein sisältö

Ubisoftin tilauspalvelu uudistui - ''pelaajien on totuttava siihen, että he eivät omista pelejään''

16.01.2024 klo 13.30 | Luettu: 1931 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Ubisoft tiedottaa uudistaneensa Ubixoft+-tilauspalvelun eri vaihtoehtoja. Aiempien Multi-Access- ja PC Access -vaihtoehtojen uusi nimi on Ubisoft+ Premium, johon lisätään uusia pelejä ja jonka kautta pääsee myös kokeilemaan pelejä ennen niiden julkaisua. Pelejä on tällä hetkellä satakunta. Palvelun tilaussivu kertoo, että osa peleistä on pelattavissa myös Xboxilla. Tilaus maksaa 18 euroa kuussa.

Sen ohella tarjolla on Ubisoft+ Classics, jonka valikoima kasvaa tasaisesti ja on saatavilla sekä osana PlayStation+ Extra- ja PlayStation+ Premium -tilausvaihtoehtoja että pc-pelaajille Ubisoft Store -kauppapaikan kautta. Pelejä on tällä hetkellä viitisenkymmentä ja tilaus maksaa 8 euroa kuussa.

GamesIndustry.biz kertoo Ubisoftin tilauspalveluista vastuussa olevan Philippe Tremblayn ajatuksista. Hänen mukaansa yksi uudistuksen pääpointeista oli saada Ubin vanhempaa pelikatalogia saataville huokeampaan hintaan, mutta eniten otsikoita on kuitenkin nostanut hänen kommenttinsa fyysisten pelien tulevaisuudesta:

"Pelaajat ovat tottuneita omistamaan pelinsä, kuten DVD:t. Sen täytyy muuttua kuluttajien osalta - ihmiset tottuivat siihen, etteivät omista CD-kokoelmaa tai DVD-kokoelmaa, mutta peleissä se on tapahtunut hitaammin... Heidän pitää oppia tulemaan sinuiksi sen kanssa, etteivät he omista peliään."


V2.fi | Manu Pärssinen
< Rebel Wolves julkist... Muusikko T-Pain potk... >

Keskustelut (4 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

16.01.2024 klo 15.47 8 tykkää tästä

Ja tuollaisen ajattelun takia en pistä rahojani pelien tilauspalveluihin.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

16.01.2024 klo 20.08 5 tykkää tästä

Manun uutinen kirjoitti:
ihmiset tottuivat siihen, etteivät omista CD-kokoelmaa tai DVD-kokoelmaa


Itse ainakin omistan CD- ja DVD-kokoelmani. Kuulostaisi hullulta mennä pelkästään virtauspalveluun, josta leffat ja sarjat katoilevat jatkuvasti.
lainaa
EetuTeemu

17.01.2024 klo 07.40 1 tykkää tästä

Ja tämän takia fyysinen median ei saa antaa kuolla.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

17.01.2024 klo 13.37 3 tykkää tästä

Philippe Tremblay kirjoitti:
I still have two boxes of DVDs. I definitely understand the gamers perspective with that. But as people embrace that model, they will see that these games will exist, the service will continue, and you'll be able to access them when you feel like. That's reassuring.

Kyllä on tyypillä pokkaa!

Ubisoft ilmoitti aivan vasta tappavansa The Crew'n. Se on yksinpeli, ja vielä suosittu! Pelin serverit sammuvat maaliskuun jälkeen eikä sitä voi pelata sen jälkeen enää kukaan koskaan. Tämä on tulevaisuus jonka Ubi haluaa jokaiselle pelille.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova