Tuorein sisältö

Uusin ''mini''-pelikone tarjoaa yllättävää nostalgiaa 45 vuoden takaa

11.01.2024 klo 17.50 | Luettu: 2100 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Uusia Atari-brandattyja laitteita tuntuu tulevan kuin sieniä sateella, mutta ns. "mini"-konsoleissa/tietokoneissa tahti on hieman rauhoittunut. Plaion kertoo nyt tuovansa keväällä markkinoille THE400 Minin yhdessä Retro Games Ltd:n kanssa - samalta firmalta ovat aiemmin kauppoihin saapuneet THE64 Mini, THEA500 Mini ja muutaman muukin.

THE400 Mini ei välttämättä herätä Suomen leveysasteilla kovin monella retronostalgioita, sillä kyseessä on pienennetty ja osittain modernisoitu versiointi Atari 400 -tietokoneesta. Vuonna 1979 julkaistu kone oli edelläkävijöitä sarallaan ja varsinkin USA:ssa suosittu.

Laitteen mukana tulee myös uusioversio klassisesta Atarin CX40-joystickista ja laitteen sisuksista löytyy reilu läjä pelejä pelattavaksi, myös Atari 800XL - ja Atari 5200 -pelejä. Lisää pelejä voi ladata USB-tikulta ja televisioon laite kytketään tietenkin HDMI-liitännällä. Hinta tulee olemaan 120 euroa, kun kokonaisuus maaliskuun lopulla kauppoihin saapuu. Lisäjoystickeita voi ostaa 30 euron hintaan.





V2.fi | Manu Pärssinen
< Videoarvostelu: Panz... Pelialan ahdinko jat... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.01.2024 klo 18.35

Tuleeko tällainen Manun tai Mikon hyllyyn? Itse voisin ostaa jos hinta laskee alle 40 euron.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.01.2024 klo 18.42 1 tykkää tästä

Kyllä tämä sikäli on kiinnostava, että näitä pelejä on tullut vähemmän pelattua. En kuitenkaan hirveästi yli satasen hintaan ole kiinnostunut.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova