Tuorein sisältö

Huijausepäily, nimen menettäminen kalenterisovellukselle ja taloudellinen floppaus sai kohupelin poistumaan Steamista

12.12.2023 klo 22.00 | Luettu: 1151 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



The Day Before julkaistiin Early Access -leimalla kauppapaikka Steamissa 7.12.2023 ja nyt peli onkin jo poistettu Steamin valikoimista. Poistumisen syynä on peliä kehittäneen Fntastic-studion sulkeutuminen.

Studion mukaan peli floppasi totaalisesti, mikä johti taloudellisiin vaikeuksiin, eikä yrityksellä ole enää varoja. Tähän saakka kerätyt tulot käytetään velkojen maksamiseen. Lisäksi kehittäjät ovat ilmoittaneet, että kaikki jotka haluavat hyvityksen pelistä Steamin kautta, saavat sen. Toistaiseksi palvelimet kuitenkin toimivat ja peliä voi halutessaan pelata, mikäli sen on jo ostanut.

Fntasticia ehdittiin syyttää jo huijaamisesta, sillä osan pelaajien mielestä yhtiö keräsi pelaajilta röyhkeästi rahat, mutta ei voinut kuitenkaan toteuttaa lupauksiaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kehittäjä on ryöpytyksen kohteena. Viime keväänä uutisoimme, kuinka korealainen kalenterisovellus haastoi Fnasticin tekijänoikeusrikkomuksesta. Kalenterisovellus oli nimittäin ehtinyt rekisteröidä The Day Beforen omaksi merkikseen.

Viime vuoden tammikuussa selviytymisräiskintäseikkailun epäiltiin olevan huijausta, kehittäjät viivyttelivät trailerin julkaisun kanssa. Lisäksi pelin keikkuminen Steamin toivelistojen kärjessä herätti epäillystä, sillä pelistä itsestään ei kuultu mitään. Heti helmikuun alussa yhtiö kuitenkin julkaisi trailerin.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Miia Lyyra
< GGWP! Pelialan suuri... Keskitalven vitsaus ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova