Tuorein sisältö

GGWP! Pelialan suurimpiin tapahtumiin kuuluva E3 on lopetettu

12.12.2023 klo 20.00 | Luettu: 2014 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Pelialan suurimpiin tapahtumiin kuuluva E3 on lopetettu. Asian vahvisti tapahtumanjärjestäjänä toiminut Entertainment Software Association. Stanley Pierre-Louisin mukaan peliala on muuttunut niin paljon, että se antaa paljon uusia mahdollisuuksia tavoittaa yleisöä ja yhteistyökumppaneita.

E3:n sivut on myös suljettu ja tilalle on tullut info, jossa kiitetään kaikkia kuluneista vuosista ja muistoista. Kirjoitus loppuu legendaariseen lausahdukseen “GGWP”.

E3-messuja ehdittiin järjestää vuodesta 1995 alkaen. Viimeiset vuodet olivat kuitenkin hankalia tapahtumalle, sillä esimerkiksi koronapandemia aiheutti tapahtuman perumisen vuonna 2020. Tämän jälkeen tapahtuma järjestettiin vuonna 2021 verkkolähetyksenä. Vuosien 2022 ja 2023 tapahtumat peruttiin, eikä näitä lähetetty myöskään verkkolähetyksenä.

Erityisesti tämän vuoden tapahtuman ongelmana oli isojen julkaisijoiden vetäytyminen tapahtumasta. Useat julkaisijat ovat aloittaneet järjestämään omia isoja tilaisuuksia, lisäksi alalle on tullut Summer Game Fest.



Lähde: Washington Post ja E3


V2.fi | Miia Lyyra
< Epic voitti kädenvää... Huijausepäily, nimen... >

Keskustelut (5 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

12.12.2023 klo 21.18 2 tykkää tästä

F

Kun Nintendo aloitti vuonna 2011 Nintendo Directin, sitä kummeksuttiin. Muutama vuosi myöhemmin monilla isoilla pelijulkaisijoilla alkoi olla omat nettilähetyksensä ja lumipallo lähti pyörimään. Vuonna 2018 Sony päätti jättää E3-messut väliin. Geoff Keighley päätti jättää E3:n ja perustaa oman Summer Game Festin, hänethän myös tunnetaan The Game Awardsista. Jo tuolloin muistelen E3:n vanhanaikaisuudesta keskustellun mediassa.

Sitten E3 peruttiin vuonna 2020. Koronapandemia lisäsi nettilähetysten suosiota, ja ne täyttivät kulttuurisesti E3:n jättämän aukon. Tämän myötä tapahtuman järjestäminen entiseen malliin alkoi käydä entistä hankalammaksi, etenkin kun isot pelijulkaisijat eivät olleet enää kiinnostuneita, kuten eivät myös pelaajatkaan. Miksi raahata lavasteita ja tavaraa yhteen tapahtumaan peleistä kertomista varten kun saman voi hoitaa paljon helpommin? Maailma oli muuttunut, eikä E3 ei enää sopinut siihen.
Muokannut: Insill 12.12.2023 klo 21.25 lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

12.12.2023 klo 22.37

Kirj0itusvirhe. Lukee 203 eikä 2023
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.12.2023 klo 23.29

Huutaja kirjoitti:
Kirj0itusvirhe. Lukee 203 eikä 2023
onko sulla näyttöä että vuonna 203 olisi järjestetty E3-messut? Ihan oikein se on
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

13.12.2023 klo 07.46

Huutaja kirjoitti:
Kirj0itusvirhe. Lukee 203 eikä 2023

Korjattu.
lainaa
glalmdnqbfnaksjd

13.12.2023 klo 16.48

pelifirmojen omia kiiltokuvapropagandamainosjonoja ei jaksa katsoa kertoo myos monopolisoitumisesta ja siit et peleja tehdaa vahemman kun
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova