Tuorein sisältö

Katso täältä kooste BlizzCon 2023 -pelitapahtuman avajaisseremoniasta

04.11.2023 klo 11.00 | Luettu: 1521 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Blizzard

BlizzCon 2023 -pelitapahtuma käynnistyi eilen 3. marraskuuta ja samalla se päättyy jo tänään 4. marraskuuta. Kahden päivän tapahtuma piti sisällään avajaisseremonian, jossa kuultiin lisää Blizzardin peleistä ja eilen nimenomaan kuultiin lisätietoja jo julkaistujen pelien tulevaisuudesta. Parrasvaloissa kävivät Diablo, Overwatch 2, Hearthstone ja World of Warcraft.

Diablo IV:n ensimmäinen laajennus Vessel of Hatred julkaistaan ensi vuoden lopulla. Silloin mukaan saapuu myös uusi luokka. Lisätietoja kuullaan myöhemmin.



Overwatch 2 saa uuden hahmon jo tänä viikonloppuna 5. marraskuuta, kun mukaan astelee Mauga. Kyseessä on tank-luokan hahmo, joka paukuttelee vihollisia alas massiivisilla pyssyillään. Lisäksi Blizzard kertoi, että Overwatch 2 saa lähitulevaisuudessa kaksi uutta hahmoa (damage- ja support-luokka), Hanaoka-kartan ja Clash-pelitilan. Kaikki nämä lisätään peliin vuoden 2024 aikana.



World of Warcraft saa puolestaan kolme uutta lisäosa. Kyseessä on The Worldsoul Saga, johon kuuluvat The War Within, Midnight ja The Last Titan. Saaga käynnistyy ensi vuonna.



Myös ensi vuonna World of Warcraft Classiciin saapuva Cataclysm Classic pääsi esittelyyn.



Maistiaisia saatiin myös uudesta Warcraft-mobiilipelistä, joka on ladattavissa välittömästi App Storesta ja Google Playsta. Kyseessä on PvE- ja PvP-pelitiloilla varustettu Warcraft Rumble. V2.fi päästi haastattelemaan Rumblen tekijöitä elokuussa. Haastattelun voit lukea tästä.



Eikä siinä vielä kaikki. Myös Hearthstone saa uuden laajennuksen, joka kulkee nimellä Shadow in the Badlands. Laajennus julkaistaan 14. marraskuuta.



V2.fi | Miia Lyyra
< Microsoftin työnteki... Fortnite houkuttelee... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova