Tuorein sisältö

Baldur’s Gate 3:n korjauspäivitys tuo mahdollisuuden vaihtaa pelihahmon nimeä

07.10.2023 klo 14.00 | Luettu: 1275 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Baldur’s Gate 3 sai järjestyksessä yhdeksännen pienen korjauspäivityksensä, jonka myötä pelihahmonsa nimeä pääsee vihdoin muuttamaan – mikä helpotus siis niille, jotka tulivat keksineeksi pelin aloittaessan jonkin vähän liiankin nokkelan, myöhemmin ehkä jopa katumusta aiheuttaneen nimen. Vaihtoon tarvitaan taikapeili, jonka avulla voi nyt myös muokata palkattujen hahmojen ulkonäköä, joskaan varsinaisiin hahmo-ominaisuuksiin ei voi kajota.

Monet varmasti muistavat, kun pari kuukautta sitten kehittäjä Larian Studios korjasi hahmojen vaatteista ulos hypänneet penikset C ja D. Silloin vehkeet pistettiin takaisin housuihin, mutta nyt viisari niin sanotusti värähti takaisin toiseen suuntaan, sillä uusi korjaus poistaa hahmoilta alusvaatteita. Alusvaatteisiin liittyvä bugi on nimittäin jättänyt ne osassa intiimikohtauksista päälle silloinkin, kun täysi alastomuus on ollut kytkettynä päälle.

Näiden lisäksi saapui useita muita korjauksia, jotka koskevat erilaisia mahdollisia pelin kaatumiseen liittyviä tilanteita, animaatio- ja tarinabugeja sekä dialogien ongelmia. Koko listan korjauksista voit lukea täältä.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Anne Kukkura
< V2.fi:n laiteuutiset... Alan Wake 2:ssa tull... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova