Tuorein sisältö

Ubisoft perui etätyölinjauksensa - työntekijät eivät ilahtuneet uutisesta

16.09.2023 klo 19.30 | Luettu: 1786 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Ubisoft Montreal sai aikaan myllerrystä peruttuaan kesäkuussa 2021 tekemänsä linjauksen etätöiden mahdollisuudesta. Tämä täysiaikainen etätyöskentely, jonka mukaan moni 4000 työntekijästä oli jo ehtinyt elämänsä järjestää, vaihdettiin “minimissään” kahden toimistopäivän vaatimukseen 11. syyskuuta alkaen.

Ubisoftin 2021 laaditun työskentelymallin astuessa voimaan oli puhuttu hybridimallista etätyöskentelyn ja toimistotyöskentelyn välillä, mutta Montrealin toimiston väelle oli luvattu pitkäaikainen, täysi etätytöskentelymahdollisuus. Johtoryhmä käänsi kelkkansa elokuussa, jolloin nämä vaativat kaikkia työntekijöitään kahden toimistopäivän minimin piiriin ilman poikkeuksia. Ainoa mahdollinen helpotus on kahdeksan viikon mittainen puskuri heille, jotka pystyvät todistamaan jotenkin tarvitsevansa lisäaikaa muutoksille.

IGN raportoi Ubisoftin intranetissä julkaistuista viesteistä, joissa palaute muutoksesta on ollut lähes täysin negatiivista. Jotkut työntekijöistä ovat ilmaisseet turhautumisensa linjauksen täyskäännökseen sen perusteella aikaisemmin tehtyjen elämänmuutosten jälkeen, toiset taas nostivat esiin huolia esimerkiksi työyhteisön tilasta. IGN:n näkemän sisäisen dokumentaation mukaan kaksipäiväisestä minimistä voidaan harkita luopumista vasta, kun kaikkia muita vaihtoehtoja on arvioitu. Ubisoftin mukaan asiasta keskustellaan “avoimesti” ja “järjestelyjä pyritään tekemään siirtymän helpottamiseksi kaikkien hyvinvointi huomioiden”.

Ubisoft väittää myös kertoneensa työntekijöilleen työskentelymallin muutoksesta jo kesäkuussa, mutta työntekijöiden mukaan silloin vasta viitattiin tuleviin muutoksiin ilman yksityiskohtia, eikä enempää kerrottu ennen elokuun loppupuolella tehtyä päätöstä. Nähtäväksi jää, mitä vaikutukset tulevat olemaan työvoiman pysyvyyteen Ubisoftilla nyt, kun johto on rikkonut lupauksensa.

Lähde: Eurogamer


V2.fi | Anne Kukkura
< GTA 6 -huhuja ilmass... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (1 viestiä)

gpakfmsmcbwnnf

17.09.2023 klo 11.16 1 tykkää tästä

tyontekijat ha johto ansaitsee toisensa aika holmo saa olla et kuvittelee et etatyo on ikuista ja siks muuttaa jonnekin tuhansien kilsoken paahan toimistosga
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova