Tuorein sisältö

Phasmophobian konsolijulkaisu viivästyy - syynä tulipalo

26.08.2023 klo 11.00 | Luettu: 1067 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Kummituksenmetsästyspeli Phasmophobiaa on odotettu saapuvaksi konsoleille elokuun aikana. Nyt kuukauden lähestyessä loppuaan kehittäjä Kinetic Games ilmoitti viestintäkanavissaan, että odotus jatkuu lokakuuhun saakka, sillä kehittäjän studio sijaitsee rakennuskompleksissa, joka kärsi vastikään tulipalovahingoista.

Tulipalo ei onneksi ulottunut varsinaisiin studion tiloihin, mutta kehittäjä kertoo sen vaikuttavan kuitenkin suunniteltuihin aikatauluihin, sillä työntekijät joutuvat työskentelemään kotoaan käsin jonkin aikaa. Myös muiden, odottamattomien syiden kerrottiin vaikuttavan viivästykseen. Uusi ajoitus julkaisulle on Halloweenia edeltävä viikko, eli lokakuun lopulla. Phasmophobia saapuu PlayStation 5- ja Xbox Series X|S -konsoleille ja tulee olemaan myös PSVR 2 -yhteensopiva.


Phasmophobia ilmestyi PC:lle early accessissa syksyllä 2020 ja se veti heti puoleensa kauhu- ja pulmapelien ystäviä. Striimaajat ovat antaneet pelille valtavasti nostetta omilla kummitustutkimuksillaan. Peli sai suuren Ascensioniksi nimetyn päivityksen 15. elokuuta, jossa käyttöön tuli uusi pelaajatasojärjestelmä, välineistön päivitys sekä uusia toiminnallisuuksia. Peliä on päivitetty early accessista saakka ahkerasti korjauksilla, uusilla kartoilla ja kummituksilla sekä vaikeustasoasetuksilla.

V2.fi | Anne Kukkura
< Homeworld 3 vie tari... Räppärikuningatar hy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova