Tuorein sisältö

Lahjakortit johtivat kaaokseen - Twitch-striimaaja pidätetty

05.08.2023 klo 14.00 | Luettu: 3666 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


New Yorkin Union Squarelle kerääntyi eilen yhtäkkiä suuri ihmisjoukko supersuositun Twitch-striimaajan Kai Cenatin (kuvassa) ja reaktiovideoita tekevän Fanumin järjestämän lahjoitustapahtuman houkuttamina. Lopputulos on se, että pidätettyinä ovat Cenat sekä useat muut tapahtumaan osallistuneet henkilöt.

Union Squarelle väkeä kutsuttiin nyt jo poistetun X/Twitter -päivityksen välityksellä. Paikalle ilmaantuville oli luvattu niin ikään poistetuilla videoilla PS5-konsoleita ja sadan dollarin lahjakortteja. Tapahtuma oli tarkoitettu alkavaksi kello neljältä iltapäivällä, mutta puistoalue täyttyi ihmisistä jo tuntia aikaisemmin. Väkijoukko tukki maanpäällisen liikenteen ja osa metrojunista päätyi ohittamaan Union Squaren aseman.

Cenatin saavuttua paikalle riehakkaat fanit ryntäsivät hänen ja hänen taustajoukkojensa päälle ja Cenat vietiin lopulta turvaan New Yorkin poliisin hoteisiin. Koko tehtävä ei tullut täysin yllätyksenä poliisille, vaan laitos sai tiedon suunnitelmista hiukan ennakkoon.

Nuorisosta koostuvan joukon keskuudessa ilmeni väkivaltaista käytöstä. Aukiolla ja puistossa tapahtui tavaroiden heittelyä ja rikkomista, luvatonta kiipeilyä sekä ilotulitteiden räjäyttelyä. New Yorkin poliisi teki paikalta 65 pidätystä, joista 30 koski alaikäisiä. Useita siviilejä ja poliiseja hoidettiin tapahtuman jälkeen sairaalassa luunmurtumien ja muiden vammojen vuoksi. Cenat tulee todennäköisesti saamaan syytteet laittoman kokoontumisen järjestämisestä sekä mellakan aloittamisesta.

Lähde: The Verge

V2.fi | Anne Kukkura
< Pokémon Presents -on... Baldur’s Gate 3:lle ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Cubisti

05.08.2023 klo 14.52 3 tykkää tästä

Aina jaksaa hämmästyttää ”joukossa tyhmyys tiivistyy” kun kyseessä on ilmainen krääsä (ämpärit, pleikkarit).

Kuudensadan dollarin pleikkari on kuudensadan pleikkari, mutta riehumisesta kymppitonnin sakko ja puoli vuotta linnaa on ilmeisesti parempi vaihtoehto.
lainaa
sdfasdgfgaads

05.08.2023 klo 21.40 2 tykkää tästä

Cubisti kirjoitti:
Aina jaksaa hämmästyttää ”joukossa tyhmyys tiivistyy” kun kyseessä on ilmainen krääsä (ämpärit, pleikkarit).

Kuudensadan dollarin pleikkari on kuudensadan pleikkari, mutta riehumisesta kymppitonnin sakko ja puoli vuotta linnaa on ilmeisesti parempi vaihtoehto.


Tämä on vielä astetta pidemmälle viety homma kuin ämpärit. Vilkaisin tyypin videoita ja niistä päätellen katsojakunta ei ole välttämättä sieltä ihan akateemisimmasta päästä; huutamista ja crash zoomeja alusta loppuun. Eli kyseessä on ollut erittäin valikoitu joukko.
lainaa
blalgjaognwkncnwbgjd

06.08.2023 klo 10.05

teineille ja nuoremmille kuudensadan pleikka ei ole mikaan kuussataa vaan lahempana sita kymppitonnia tulot on korkeintaan joku parikympin viikkoraha ja kaikkkee muutakij tarvii ostaa makkarista ja kledjuist lahtien muistannkun saastin kaks vuotta game boyhin ja tuntu ikuisuudelt
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova