Tuorein sisältö

Microsoftin pomojen kirjeenvaihto paljastaa: Sega oli ostoslistalla, Sony haluttiin tuhlata kumoon, Xbox Series X joutui pilven uhriksi...

27.06.2023 klo 13.00 | Luettu: 2062 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Microsoftin aikeet ostaa Activision Blizzard ovat monien oikeudenkäyntien ja komiteanpitojen aiheena ja niiden myötä tulee päivänvalon sekä Microsoftin että Sonynkin sisäisiä asioita, jotka eivät ole ennen olleet tavallisen kansan tiedossa.

The Verge kertoo, että Phil Spencerin pyysi sähköpostissa muun muassa strategiaa Segan hankkimiseksi Microsoftin haltuun. Tarkoituksena oli saada Segan tuotanto Xbox Game Passiin ja täten lisätä sen houkuttelevuutta. Vielä huhtikuussa 2021 Sega listattiin avainkohteena hankintalistalla, jolta löytyivät myös Bungie, Zynga, Niantic , Supergiant Games sekä IO Interactive. Tiedossa ei ole, kuinka pitkälle neuvotteluissa päästiin.

The Verge kertoo myös, ettei Halo Infiniten viivästyminen tai maailmaa hallinut piiripula olleet välttämättä ne isoimmat syyt, miksi Xbox Series X:ää riittänyt kauppoihin. Sähköposteista selviää, että Microsoftilla oltiin vahvasti kehittämässä pilvipalveluita ja resursseja varattiin siihen - Xbox Series X jäi siinä siis hieman jalkoihin. "Strategiaperspektiivistä uskon, että pilvi ja pelisisältö ovat tärkeämpiä kuin konsolien määrä", totesi Phil Spencer.

Kolmas The Vergen uutisoima sähköposti on Xbox Game Studiosin pomolta Matt Bootylta. Vuoden 2019 sähköpostissa Booty sanoo: "Me (Microsoft) olemme uniikissa asemassa, koska meidän on mahdollista tuhlata niin paljon rahaa, että Sony kaatuu". Microsoft on tosin todennut, että neljä vuotta vanha sähköposti on menneen talven lumia, eikä moista strategiaa koskaan lähdetty toteuttamaan.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Xbox-yhteistyö pääst... Google ei hylännyt p... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova