Tuorein sisältö

Jyväskylän yliopisto tutki videopelaamisen vaikutuksia suomalaisten työterveyteen - merkittäviä yhteyksiä ei havaittu

05.06.2023 klo 22.00 | Luettu: 1858 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Lucas Lorizio/Scopio

Jyväskylän yliopiston tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan videopelaamisen eri muodoilla on tuskin suurta merkitystä suomalaisten työterveyteen. Tutkimus tehtiin osana Ongelmapelaaminen työelämässä -hanketta, jota rahoitti työsuojelurahasto. Kaksivuotisessa hankkeessa kartoitettiin useiden menetelmien avulla työikäisten väestön pelaamista ja sen vaikutusta hyvinvointiin.

Tutkimustulosten mukaan jopa yli 30 tuntia viikossa pelaavien kohdalla ei ole juurikaan yhteyttä työterveyteen. Jyväskylän yliopiston julkaiseman tiedotteen mukaan yhteys havaittiin, mutta se oli niin heikko, ettei se vastannut kliiniseksi määriteltyä tasoa. Tutkimuksessa myös todettiin, ettei suurikaan pelimäärä vaikuttanut työstä palautumiseen.

Tiedotteen mukaan luotettavia mittareita kuitenkin tarvitaan. Viime vuonna Maailman terveysjärjestö WHO otti käyttöön videopelaamiseen liittyvän tautiluokituksen ja tutkijoiden mukaan mittaustavasta riippuen työväestössä esiintyi pelaamiseen liittyviä terveysongelmia 0,4-7,5 prosentin välillä. Dosentti Veli-Matti Karhulahden mukaan resursseja pitäisi kohdentaa luotettavien mittareiden kehittämiseen, sillä nyt mittarit eivät ole validoituja.

Apulaisprofessori Mikaela von Bonsdorff taas toteaa tiedotteessa, että työikäisissä on ongelmallisesti pelaavia, mutta heillä on myös muita riskitekijöitä ja terveyteen liittyviä haasteita. Karhulahti toteaakin, että ongelmat ovat moniulotteisia, eivätkä ilmesty tyhjästä.

Lisätietoja tutkimuksesta voi lukea Jyväskylän yliopiston sivuilta.


V2.fi | Miia Lyyra
< Ensimmäinen Diablo I... Videoarvostelu: Stra... >

Keskustelut (2 viestiä)

liirumlaarum

05.06.2023 klo 23.47 1 tykkää tästä

Paljonkohan rahaa tohonkin tutkimukseen on mennyt?
lainaa
destev

07.06.2023 klo 09.17 1 tykkää tästä

liirumlaarum kirjoitti:
Paljonkohan rahaa tohonkin tutkimukseen on mennyt?

Älä huoli. Ei euroakaan sinun kukkarosta. On hyvä että tiede kehittyy ja tutkii erilaisia asioita. Etenkin niitä joita kaltaisesi tieteen jarrut pitävät turhina. Jos se olisi teistä kiinni, elettäis vieläkin kivikaudella luolissa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova