Tuorein sisältö

GTA-tempun tekeminen yläilmoissa uhkaa tuoda tubettajalle pitkän vankeustuomion

14.05.2023 klo 14.00 | Luettu: 2092 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Scop.io / seng kui lim

Tubettaja Trevor Jacob julkaisi jouluaattona 2021 videon, jossa hän kertoo lentokoneen tipahtaneen vahingossa Etelä-Kaliforniassa sijaitsevaan kansallismetsään. Alun perin Jacob väitti, että kyseessä olisi ollut onnettomuus, mutta nyt FTC:n tutkimusten mukaan ja Jacobin syyllisyyden myöntämisen jälkeen kyseessä olikin mainoskampanja. Kyseinen video oli osa sponsorointisopimusta, jossa markkinoitiin lompakkoa.

PC Gamerin mukaan jo videon ilmestymisen jälkeen yleisön epäilykset heräsivät. Moottorin sammuessa Jacob ei yrittänyt käynnistää moottoria uudelleen, minkä lisäksi vaikutti, että kamerat oli aseteltu ennakoiden hyvien kuvakulmien takaamiseksi. Lisäksi lentäjällä oli jo valmiiksi selässään laskuvarjo ja kädessään selfietikku.

YouTubessa tekoa on kommentoitu röyhkeäksi. Erään kommentin mukaan GTA-tempun tekeminen yläilmoissa olisi voinut pahimmillaan aiheuttaa jonkun toisen ihmisen kuoleman tai vaikka metsäpalon. Viittauksia GTA:n pelaamiseen on enemmänkin, sillä lentokoneen tiputtaminen vuorenseinämään tuntuu olevan yleinen teko pelimaailmassa.

Vaarallinen temppu yläilmoissa uhkaa tuoda Trevor Jacobille 20 vuoden vankeustuomion, sillä häntä syytetään mm. salailusta, jolla hän yritti peitellä tempun todellista tarkoitusta.




V2.fi | Miia Lyyra
< Totta se on! Fortnit... Zelda: Tears of the ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova