Tuorein sisältö

System Shock -uusiointi meni vihdoinkin kultaan - kulttiklassikon pitkään tekeillä ollut täysi remake saapuu pelaajille toukokuun lopussa

09.05.2023 klo 20.05 | Luettu: 1185 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Nightdive Studios ja julkaisija Prime Matter ovat julkistaneet, että vuodesta 2016 saakka tekeillä ollut System Shock -uusioversio on vihdoinkin mennyt kultaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kulttimainetta nauttivan pelin täysin uusioitu versio on nyt valmis julkaisua varten.

Pelinkehittäjä lupaa uuden System Shock uusioversion tarjoavan alkuperäisen pelin pelimekaniikkoja yhdistettynä kokonaan uusiin HD-tason grafiikoihin, päivitettyihin kontrolleihin sekä päivitettyyn käyttöliittymään yhdistettynä kokonaan uusiin ääniin sekä musiikkiin.

Yli miljoona euroa Kickstarter-kampanjallaan kerännyt peliprojekti piti alun perin ilmestyä jo vuoden 2017 loppupuolella mutta Nightdive Studios ilmoitti vuoden 2018 alussa pistävänsä projektin toistaiseksi jäihin sekä arvioivansa sen uudestaan System Shock uusioversion muututtua pelkästä remasteroinnista käytännössä kokonaan uudeksi peliksi.

Muista vastaaviin ongelmiin törmänneistä Kickstarter-kampanjoista poiketen Nightdive Studios ei kuitenkaan kuopannut koko projektia, vaan jatkui uusioversion tekemistä ja lopputulos saapuu pitkän odotuksen jälkeen tämän kuun lopussa pelaajien pelattavaksi kun System Shock julkaistaan Steam-, GOG- ja Epic Games Store -kauppapaikoilla toukokuun 30. päivä.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Uusittua Switchiä ei... Let's Sing hyppää mu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova