Tuorein sisältö

Matka käymättömille korpimaille alkaa toukokuussa - Star Trek: Resurgence sai julkaisupäivän

25.04.2023 klo 22.35 | Luettu: 1346 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Dramatic Labs on ilmoittanut pitkän hiljaiselon jälkeen julkaisevansa pari vuotta sitten The Game Awards -tapahtumassa julkistetun Star Trek: Resurgence -pelin toukokuun 23. päivä.

Star Trek: The Next Generation -sarjan jälkeen sijoittuvapeli muistuttaa Telltale Gamesin -tyylisiä tarinallisia seikkailupelejä, joka on varsin loogista, sillä pelistudion ovat perustaneet muun muassa kehutuista The Walking Dead sekä Wolf Among Us -peleistä tutun pelistudion entinen pomo Kevin Bruner ja pelinkehittäjällä kerrotaan työskentelevän noin 20 entistä Telltale-työntekijää.

Pelissä ei päästä kuitenkaan ohjaamaan tuttu trekkihahmoja, vaan pääosassa on U.S.S. Resolute -aluksen försti Jara Rydek. Rydekin tehtävänä tulee olla suurlähettiläs Spockin saattaminen selvittämään diplomaattista tehtävää kahden kiistelevän muukalaisrodun kesken sekä tietenkin selvittää mikä on aiheuttanut rauhaa uhkaavan työläiskapinan.

Tämän lisäksi pelissä päästään seuraamaan aluksen tapahtumia myös alempiarvoisen tähtilaivaston edustajan kautta, sillä pelaaja myös pääsee ohjastamaan aluksen tekniseen henkilöstöön kuuluvaa Carter Diazia.

Pelaajat pääsevät siis suuntaamaan käymättömille korpimaille Xbox One-, Xbox Series X|S-, PlayStation 4-, PlayStation 5- ja PC-alustoilla toukokuun 23. päivä. Pelin PC-versio tullaan toistaiseksi julkaisemaan Epic Games Storen kautta.




Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pelinkehityksen maai... Xboxilla taloudellis... >

Keskustelut (1 viestiä)

Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

25.04.2023 klo 23.40

Ensimmäisessä virkkeessä kirjoitusvirhe. Star Tre
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova