Tuorein sisältö

Diablo 4 saa kolmannen betaviikonlopun toukokuussa

21.04.2023 klo 12.00 | Luettu: 1227 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Blizzard julkaisi tiedotteen kolmannesta julkiseksi avautuvasta betatestijaksosta. Betasta ei oltu ilmoiteltu mitään ennakkoon, joten se tuleekin varmasti iloisena yllätyksenä niin aikaisempia betoja pelanneille kuin heillekin, jotka eivät niihin mukaan ehtineet. Pelaamaan pääsee taas 12.–14. toukokuuta.

Server Slam -nimeä kantava beta kattaa Prologue- ja Act 1 -osiot. Nimensä mukaisesti sen aikana tarkoitus onkin testata serverien kantokykyä samalla, kun pelaajat saavat vielä mahdollisuuden tutustua peliin ennakkoon. Server Slam eroaa aikaisemmista kahdesta betasta kuitenkin hieman: Early Access ja Open Beta -viikonlopuista saatu hahmokehitys ei ulotu Server Slamiin eikä Server Slamista saatu kehitys ulotu julkaisuun. Korkein hahmotaso on rajattu kahteenkymmeneen ja legendaaristen esineiden putoaminen on muokattu vastaamaan lopullisen julkaisuversion pudotustiheyttä. Päivityksiä ja bugikorjauksia on myös tuotu mukaan. Edellisistä betoista tutut palkinnot ovat tälläkin kertaa ansaittavissa.

Burning Hellsin demoniarmeijoita vastaan pääsee mäiskimään ja räiskimään PC:llä, Xbox Series -konsoleilla, Xbox Onella, PlayStation 4:lla ja PlayStation 5:lla. Diablo 4:n virallinen julkaisupäivä on 6. kesäkuuta 2023.

V2.fi | Anne Kukkura
< Epic Games Storen il... THQ Nordicin Digital... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova