Tuorein sisältö

Nyt loppui pelaaminen! Kiinalaiset eivät voi enää nauttia Blizzardin peleistä

24.01.2023 klo 21.00 | Luettu: 1497 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


PC Gamerin uutisen mukaan kiinalaiset eivät voi enää nauttia Blizzardin peleistä. Muutos astui voimaan eilen 23. tammikuuta, jolloin digitaaliset piuhat vedettiin seinästä ja kiinalaiset jäivät vaille jättiyhtiön teoksia.

Sulkeminen ei tullut yllätyksenä, sillä aiheesta ilmoitettiin jo viime vuoden lopussa, kun Blizzard ja kiinalainen NetEase eivät päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Kumpikaan osapuoli ei ole kertonut, mitkä olivat ne todelliset syyt, ettei sopimukseen päästy. Blizzard on kuitenkin kertonut, että se jatkaa uuden kumppanin etsintää, jotta kiinalaiset pelaajat pääsisivät taas nauttimaan yhtiön teoksista. Blizzard painottaa, että se on edelleen halukas panostamaan Kiinan markkinoihin.

Osa kiinalaisista tulee varmasti käyttämään jatkossa VPN-palvelua, mutta heidän aiemmat tilinsä on lukittu tiettyyn alueeseen. Jotkut pelaajat ovatkin julkaisseet surumielisiä viestejä, joissa he kertovat olevansa pettyneitä yhtiöiden lopputulokseen. Sky Newsin mukaan Kiinassa on arviolta kolme miljoonaa WoW-pelaaja, jonka päälle lasketaan vielä muut Blizzardin pelien pelaajat.




V2.fi | Miia Lyyra
< NHL 23 -mestaruuskau... The Lord of the Ring... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova