Tuorein sisältö

Fortnite Chapter 4 alkoi tänään - tällä kertaa battle royalen hahmovalikoima kasvaa Doomslayerillä, Hulkilla ja Witcherin Geraltilla

04.12.2022 klo 18.05 | Luettu: 1353 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Epic Gamesin huippusuosittu battle royale -peli Fortnite pisti lauantaina pakettiin pelin viimeisimmän kauden ja edellisen kartan järjestämällä aiemmasta tuttuun tapaan ison tapahtuman mikä kuljetti pelin hitaasti etenevää laajempaa tarinaa hieman eteenpäin sekä pohjusti uuden pelikartan sekä seuraavan Chapter 4 -osion alkua.

Pelin kolmannen kartan tuhouduttua pelaajilla oli 30 minuuttia aikaa kasata saari takaisin kokoon käyttämällä pelin aiemmista kartoista tuttuja paikkoja sekä kokonaan uusia ympäristöjä. Tapahtuma sai epäselvyytensä vuoksi hieman ristiriitaisen vastaanoton pelin pelaajakunnalta mutta koko lopputapahtuman voi katsoa vaikkapa alta löytyvältä videolta.



Tänään kuitenkin Fortnitessa alkoi virallisesti Chapter 4, joka tuo mukanaan tietenkin kokonaan uuden pelikartan sekä useita uusia hahmoja ja jopa uusia ominaisuuksia. Osa pelin kartan uusista paikoista ja hahmoista kytkeytyvät hyvin yhteen, sillä esimerkiksi kartan uusi linnamainen Brutal Bastion on inspiroitunut suoraan Doom-pelisarjasta, jonka päähenkilö Doomslayer saapuu peliin uuden kauden myötä.



Doomslayerin lisäksi tällä kaudella peliin saapuvat ainakin myös The Witcher -sarjan päähenkilö Geralt sekä Marvelin tuttu aina vihainen Hulk. Chapter 4 tuo peliin myös motocrosspyörät, joilla pelaajat voivat myös pelkän ajelun sijaan tehdä temppuja ja ennen kaikkea käyttää aseita niillä ajamisen aikana.

Viimeisin kausi tuo peliin myös uudet Reality Augments -parannukset. Pelaajat saavat otteluiden aikana tietyin väliajoin valita kahden erilaisen satunnaisesti arvotun parannuksen välillä, jotka voivat tarjota pelaajille nopeammat latauksen light-ammuksia käyttäviin aseisiin tai mahdollisuuden hypätä juostessa normaalia korkeammalle.



Kaikista Chapter 4:n tuomista muutoksista, kuten uusista aseita ja uusista esineistä voi lukea lisää pelin virallisilta verkkosivuilta.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Halo-pelisarjan moni... Eilen oli Dragon Age... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova