Tuorein sisältö

Assassin's Creed: Valhalla ei saa fanien pyytämää New Game Plus -pelitilaa ja joulukuussa ilmestyvä The Last Chapter on nimensä mukaisesti pelin viimeinen sisältöpäivitys

20.11.2022 klo 11.00 | Luettu: 1304 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft kertoo viimeisimmässä uutispäivityksessä tuovansa Eivorin tarinan ohella päätökseen myös Assassin's Creed: Valhallan sisältöpäivitykset joulukuun 6. päivä ilmestyvän ilmaisen The Last Chapter -lisäosan myötä.

Samalla pelistudio myös kertoo, että huolimatta fanien lukuisista pyynnöistä, Valhalla ei tule saamaan New Game Plus -pelitilaa. Ubisoftin mukaan Valhallan muista Assassin's Creed -peleistä poikkeava rakenne ei pelistudion mielestä mahdollista kunnollisia mahdollisuuksia toteuttaa tarpeeksi tyydyttävää NG+ -kokemusta ja sen vuoksi pelinkehittäjät ovat päättäneet sen sijaan keskittyneet tarjoamaan lisää muuta pelattavaa, kuten aiemmin ilmestynyt ilmainen Forgotten Saga.

Sisältöpäivitysten myötä myös pelin vaihtuvat sesonkitapahtumat tulevat päättymään ja Ravensthorpen kylä ei tule enää vaihtumaan joulu- tai muuhun koristukseen. Pelaajat voivat kuitenkin yhä hankkia sesonkitapahtumiin liittyvät palkinnot eri myyjiltä mutta myös varsinaisesti sesonkitehtäviä tai -tapahtumia ei enää pelissä ole.

Assassin's Creed: Valhalla sai ilmestyessään varsin positiivisen vastaanoton (V2.fi:n arviossa 4,5/5) ja peliin ilmestyikin useita ilmaisia sekä maksullisia lisäosia viimeisen parin vuoden aikana, nyt kun Eivorin tarina tulee päätökseensä, niin Ubisoft oletettavasti haluaa pelaajien seuraavaksi siirtyvän ensi vuonna ilmestyvän Assassin's Creed: Miragen pariin, jonka pelijulkaisija lupaa palaavan hieman pelisarjan juurille ja olevan virtaviivaisempi kokemus, kuin muutaman edellisen pelisarjan osan.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Dead Space -luojan p... Danny Trejoa ei loot... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova