Tuorein sisältö

Ensi viikolla Switchille ja PC:lle ilmestyvä kokoelma kerää yhteen kymmenen kulttimainetta nauttivan Neo Geo Pocket Color -käsikonsolin peliä

05.11.2022 klo 17.00 | Luettu: 1179 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ensi viikolla on jälleen tarjolla herkkua harvinaisempien retrokonsolien ja -pelien ystäville, sillä SNK ilmoitti eilen julkaisevansa Neo Geo Pocket Color Selection V2 -kokoelman PC- ja Nintendo Switch -alustoille marraskuun 9. päivä.

Kokoelma on jatkoa viime syksynä ilmestyneelle Neo Geo Pocket Color Selection -kokoelmalle, joka nimensä mukaisesti keräsi yhteen kymmenen peliä aikoinaan etenkin pelihalleista arcade-peleillään tunnetuksi tulleen SNK:n viimeiseksi jääneeltä kotikonsolilta, eli vuonna 1999 ilmestyneeltä 16-bittiseltä Neo Geo Pocket Colorilta.



SNK ei ole vielä julkistanut listaa kokoelman sisältämistä peleistä mutta Twitterissä julkaistun kuva antaa jo vahvoja viitteitä siihen, että ainakin Mega Man, Street Fighter sekä The King of Fighters -pelisarjoihin kytkeytyvät pelit tulevat olemaan edustettuina.

Paremmin Neo Geo Pocket Colorin pelivalikoimaa tuntevat käyttäjät spekuloivat myös jo Twitterissä tarkemmasta pelivalikoimasta mutta ennen SNK:n virallista julkistusta pelilistaa ei kannata vielä pitää virallisena.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Bungien mukaan lukui... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova