Tuorein sisältö

Päivän Kojima-uutiset: paljastuiko uusi peli? Studiota ei myydä, mutta Blue Box -huhut ärsyttävät

04.11.2022 klo 16.41 | Luettu: 1034 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Hideo Kojima on pyörinyt tänään uutisotsikoissa useaan otteeseen, joten otetaanpa kertaus:

Polygon kertoo, että peli, jota Kojima on (ehkä - tai sitten jotain aivan muuta) jo jonkin aikaa kiusoitellut, on mahdollisesti päässyt vuotamaan internetin puolelle. Huhujen mukaan kyseessä on kauhupeli nimeltä Overdose. Pieni videopätkä, jonka lopussa kyseinen peli nimi mainitaan, on lähtenyt kiertämään verkkoa ja mukana on Death Strandingissakin ollut näyttelijä Margaret Qualley. Genre vaikuttaisi olevan selviytymiskauhua ja videossa lukee selvästi "A Hideo Kojima Game". Kyseessä on mahdollisesti mobiilipeli, mutta varmuutta vuotaneen videon todenperäisyydestä ei ole. Videopätkä löytyy toistaiseksi ainakin täältä.

Overdosesta on huhuttu jo kesäkuussa ja silloin sen kerrottiin olevan Microsoftin pilviteknologiaa hyödyntävä peli.

Toinen uutinen tulee Eurogamerilta, joka kertoo Kojiman turhautuneen siitä, että hänet on linkitetty Blue Box -pelistudiolla tekeillä olevaan Abandoned-kauhupeliin. Salaliittoteorioita oli moniakin, mutta Kojima vakuuttaa nyt, että ei ole koskaan ollut yhteyksissä kyseisen pelin tekijöihin.

Paljon on liikkunut huhuja myös siitä, että Microsoft tai joku muu olisi ostamassa Kojima Productions -studion. Nekin höpinät saa nyt unohtaa, sillä Kojiman mukaan studio pysyy itsenäisenä "niin kauan kuin minä elän". Kojima kertoo saavansa ostoehdotuksia päivittäin - jopa "naurettavan suuria summia" - mutta mies on kantansa päättänyt. Samalla Kojima kumoaa myös sen huhun, että Death Stranding 2 oli suunnitteilla Google Stadian yksinoikeudeksi.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Day of the Devs täyt... Ratchet & Clank viet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova